Sydänjää yhdisti Merja Larivaaran ja Kirsi Ylijoen - Viihde - Ilta-Sanomat

Sydänjää yhdisti Merja Larivaaran ja Kirsi Ylijoen

Merja Larivaara ja Kirsi Ylijoki näyttelevät huippusuositussa Sydänjää-sarjassa sisaruksia.

Merja Larivaara ja Kirsi Ylijoki näyttelevät huippusuositussa Sydänjää-sarjassa sisaruksia.

Julkaistu: 30.12.2009 6:41

Merja Larivaara ja Kirsi Ylijoki näyttelevät huippusuositussa Sydänjää-sarjassa sisaruksia, jotka ovat aikuisiällä saaneet kuulla yhteisestä äidistään. Merja on naimisissa oleva lääkäri Outi Keränen, Kirsi näyttelee Kiti Kuikkaa.

Kirsi kertoo roolihahmonsa muistuttavan jollain tavalla häntä itseään.

- Roolihahmoni Kiti on myös selviytyjä. Hän ei ole käynyt mitään kouluja, mutta päässyt silti levy-yhtiön pomoksi.

Merja Larivaara näki aluksi Kitin kiinnostavampana kuin oman roolihahmonsa.

- Meissä ei ole Outin kanssa juurikaan muuta samaa kuin ikä. Outille on kyllä suhteellisen harmaan alun jälkeen alkanut tapahtua asioita.

Sydänjää on naisten ensimmäinen yhteinen työprojekti. He olivat tunteneet toisensa jo aiemminkin, mutta ystävystyivät vasta sarjan kuvauksissa. Merjan ja Kirsin on helppo puhua keskenään kaikenlaisista asioista.

- Välillä kyynelkanavatkin aukenevat elämästä jutellessa. Sarjan kuvaustauoilla puhuttiin mitä milloinkin, mutta siirryttiin asiaan heti, kun työ taas kutsui.

- Nuorempana tunnetilasta toiseen siirtyminen ei käynyt yhtä kivuttomasti. Ikä ja kokemus näyttelijänä ovat auttaneet, Merja sanoo.

Lue lisää uudenvuoden Tv-lehdestä! Se sisältää kaikki viikon elokuvat, kiinnostavimmat ohjelmauutuudet ja parhaat uusinnat!

Tuoreimmat osastosta