Nightwishin uusin on laatutyötä

Julkaistu:

Ensikontaktini Nightwishiin tapahtui jo 1997, jolloin täysin sattumalta päädyin ostamaan Nightwishin ensimmäisen singlen. Yhtyeen tapasin vähän myöhemmin Jyväskylän Lutakossa heidän ensimmäisellä pienimuotoisella Suomen-kiertueellaan.

Noista päivistä on kulunut kymmenen vuotta, ja Nightwishin keikkailu on muuttunut kotimaan pikkupitäjien kiertämisestä maailman mantereelta toiseen matkustamiseksi. Yhtyeen kymmenen vuotta ovat olleet tasaista nousua ja jokainen Nightwish-albumi on aina jollain tavalla ollut edeltäjäänsä parempi.

Tarja Turusen erottaminen ja uuden laulajan palkkaaminen ovat kuitenkin saaneet aikaan sen, että Nightwish on vedenjakajakohdassa. Historia tuntee useita esimerkkejä siitä, miten laulajan vaihtaminen on romahduttanut bändin suosion.

Toisaalta esimerkiksi Iron Maiden ja AC/DC nousivat uuden laulajan myötä entistä suurempaan suosioon. Nightwish-fanien keskuudessa on odotettu ja jopa pelätty sitä, kumpaan ryhmään heidän suosikkiyhtyeensä tulee kuulumaan.

Enää ei tarvitse pelätä.

Dark Passion Play on erinomainen albumi. Sen musiikilliset ansiot ovat niin kiistattomat, etten jaksa uskoa sen kaupallisen menestyksen jäävän yhtään heikommaksi.

Suurin mielenkiinto liittyy tietenkin laulaja Anette Olzoniin. Anetten lauluääni ja -tapa poikkeaa merkittävästi Tarja Turusesta. Tarjan huippuunsa hiotun oopperalaulun vahvuus on ollut sen voimassa. Tarjasta on lähtenyt ääntä niin paljon, ettei hänen laulunsa ole jäänyt metalliyhtyeen raskaan ja monitasoisen äänivyöryn alle. Anette ei laula klassisella tyylillä ja hänen äänensä on Tarjan ääntä hennompi. Siksi levyä kuunnellessa tuntuu muutaman kerran, että raskas orkesteri uhkaa jyrätä Anetten yli.

Siihen Anetten heikkoudet kuitenkin jäävät.

Anetten äänessä on herkkyyttä, jota Tarjan hieman kliinisessä äänessä ei ollut. Olisi hyvin vaikeaa kuvitella Tarjan kaltaista oopperalaulajaa esittämään uuden levyn kansanmusiikkihenkistä The Islander -balladia, mutta Anettelle kappale sopii mainiosti. Uusi laulaja on tuonut Nightwishille uusia mahdollisuuksia ja yhtye näyttää ottavan niistä kaiken irti.

Bändi näyttää myös tiedostaneen sen, että raa'assa äänen voimakkuudessa mitattuna Tarja vie Anettea 6-0. Ongelma on ratkaistu sillä, että uudella levyllä basisti Marco Hietala on saanut aiempaa suuremman roolin bändin toisena laulajana. Aina kun mikrofoniin tarvitaan ääntä tai vihaa, avaa Marco partaisen leukansa.

Marcon uusi rooli tuli ainakin itselleni toivottuna uutisena, sillä edellisen Once-levyn helmi oli Wish I Had an Angel, jonka teho perustui juuri Marcon ja naislaulajan äänten vastakkainasetteluun.

Dark Passion Play sisältää normaalia folk-musiikkia, gospel-kuoron, poikasopraanoja, elokuvamusiikkivaikutteita, thrash-metallia, kanteleita, klassisen orkesterin sekä tietysti Nightwishille tyypillistä power metallia. Ensikuuntelulla kokonaisuus vaikutti niin kirjavalta, että olin aikeissa kuvata sitä linjattomaksi. Pari kuuntelukertaa myöhemmin levy aukesi kunnolla ja se mikä alussa oli tuntunut linjattomuudelta muuttuikin monipuolisuudeksi.

Nightwishin levy-yhtiö on kertonut kunnianhimoiseksi tavoitteekseen myydä kultaa USA:n musiikkimarkkinoilla. En näe mitään syytä, miksi tuo ei olisi mahdollista.