Enni, Eine

Viihde

Ensiesiintyminen kuninkaallisena

Julkaistu:

Torstai oli suuri päivä Daniel Westlingille. Hän esiintyi ensimmäistä kertaa kuninkaallisena kihlattunsa, kruunprinsessa Victorian rinnalla.

Daniel käveli Victorian rinnalla kuninkaallisen linnan pihalta yleisön eteen, joka oli tullut perinteisesti juhlimaan Victorian nimipäivää 12. maaliskuuta.

Victoria oli pukeutunut valkoiseen takkiin ja mustaan kaulahuiviin. Daniel seisoi yhdessä kuningatar Silvian kanssa kymmenen metriä Victorian takana.

Daniel oli pukeutunut tummansiniseen takkiin ja vaaleansiniseen paitaan. Hän jutusteli pitkään kuningattaren kanssa.

- Hän kuitenkin käsitti hetken vakavuuden, sen että tämä on suurinta, mitä hän on 35-vuotisessa elämässään kokenut, raportoi Expressen-lehden hovitoimittaja Johan T. Lindwall.

Kuningas Kaarle XIV Kustaa ei ollut paikalla Danielin kuninkaallisessa ensiesiintymisessä. Hän osallistui kansainvälisen kauppakamarin kokoukseen hotelli Grandissa Tukholmassa.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Pikkuleijonien maailmanmestari Eetu Sopanen joutuu lopettamaan vain 21-vuotiaana – vakava vamma vaikuttaa jokapäiväiseen elämään

  2. 2

    Ismo Leikola esiintyi varhain Suomen aikaa Conan O’Brienin show’ssa – sai riemastuttavan synttäriyllätyksen illan isännältä

  3. 3

    Työpaikkasuhteen seurauksena syntynyt Mirva etsii isäänsä tv-ruudussa – juontajan epäilykset heräsivät, kun miestä ei millään löydy

  4. 4

    Miksi Jesse Puljujärvi pitää kieltään suunsa ulkopuolella pelatessaan? Suomalaisen selitys aiheutti naurunremakan

  5. 5

    Toimittajayhdistys: Ylen toimittajaa vaadittiin riisuutumaan Israelin pääministerin toimistolla

  6. 6

    Toimittajan saamat uhkapuhelut oikeudessa: ”Mä muistutan, että turvallisuustilanne on heikentynyt”

  7. 7

    Dramaattinen muutos säätilassa: Matalapaine tuo myrskypuuskat Suomen päälle

  8. 8

    Paljastuiko Nokia-puhelinten suuri salaisuus? Tällaista ei kilpailijoilla olisi

  9. 9

    Nokkela autoilija voi säästää yhden katsastuskerran – uusi laki voimaan pian

  10. 10

    Lehti: Pohjois-Korean loikkari tunnusti henkirikoksen

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Turkulainen Petteri kuvasi huoltomiehen hulvattoman asennusmokan – some ratkesi nauruun: ”Urakkahomma varmaan painanut päälle”

  2. 2

    Erityisen intiimi ja harvinainen sairaus koettelee Mikaa, 40: Vaikeuttaa seksielämää ja aiheuttaa häpeää

  3. 3

    Tällainen on ollut Jari Sillanpään kaksoiselämä

  4. 4

    Sometähti kärkkyi ilmaista majoitusta – hotelliomistajan raivopäinen reaktio johti käsittämättömään selkkaukseen: julkinen nolaus

  5. 5

    Työpaikkasuhteen seurauksena syntynyt Mirva etsii isäänsä tv-ruudussa – juontajan epäilykset heräsivät, kun miestä ei millään löydy

  6. 6

    Bill Gatesin 21-vuotias tytär elää hillitöntä luksuselämää – isä ei jätä tyttärelleen miljardiperintöä: ”En aio haudata lapsiani rahaan”

  7. 7

    Veikkaus: Loton 1,2 miljoonan päävoitto pelattiin sellaisessa paikassa, että voittaja ei ehkä tiedä voittaneensa – ”Onhan tämä erikoinen tilanne”

  8. 8

    Valkoisen talon kuva Trumpista ”työskentelemässä” nosti pilkkamyrskyn – huomio kiinnittyi työpöytään

  9. 9

    Mikko Kuustonen paljastaa ovelat keinonsa, joilla hän pääsee eroon puhelinmyyjistä – ”Toisesta olen erityisen ylpeä”

  10. 10

    5 ihan tavallista kysymystä paljastaa, kuka presidenttiehdokas olet

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Perheenisä Matti tienaa yli 100 000 € vuodessa, mutta rahat eivät meinaa riittää elämiseen – paljastaa nyt, mihin kovatuloisen rahat menevät

  2. 2

    Radiojuontajaa odotti pankkiautomaatilla muhkea yllätys – edellisen asiakkaan kuitti löi ällikällä

  3. 3

    Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

  4. 4

    Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

  5. 5

    Puoliso joutui potkaisemaan alaikäistä tyttöä nuollutta viiden lapsen isää

  6. 6

    Näin Jari Sillanpää kertoi poliisille huumeiden käytöstä – lue kuulustelu sanasta sanaan: ”Nautin polttamalla amfetamiinia”

  7. 7

    Ylen juontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

  8. 8

    Nelihenkinen perhe löytyi kuolleena Ruotsissa – vanhempien allekirjoittama kirje paljasti järkyttävän motiivin

  9. 9

    Isän karmiva aavistus osui oikeaan: Päätti toimia vastoin poliisin ohjeita ja löysi poikansa viime hetkellä

  10. 10

    Ilmatieteen laitoksen meteorologilta synkkä ennustus: ”Torstaina ihmiset heräävät siihen totuuteen”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Pikkuleijonien maailmanmestari Eetu Sopanen joutuu lopettamaan vain 21-vuotiaana – vakava vamma vaikuttaa jokapäiväiseen elämään

  2. 2

    Ismo Leikola esiintyi varhain Suomen aikaa Conan O’Brienin show’ssa – sai riemastuttavan synttäriyllätyksen illan isännältä

  3. 3

    Työpaikkasuhteen seurauksena syntynyt Mirva etsii isäänsä tv-ruudussa – juontajan epäilykset heräsivät, kun miestä ei millään löydy

  4. 4

    Miksi Jesse Puljujärvi pitää kieltään suunsa ulkopuolella pelatessaan? Suomalaisen selitys aiheutti naurunremakan

  5. 5

    Toimittajayhdistys: Ylen toimittajaa vaadittiin riisuutumaan Israelin pääministerin toimistolla

  6. Näytä lisää