Liisa, Elisa

Viihde

Julkkikset huolestuivat baarisauhuttelun päättymisestä

Julkaistu:

Perjantaista eteenpäin ravintoloissa ei enää tupakoida. Uusi tupakkalaki kieltää sauhuttelun kaikissa ravintoloissa ja ravitsemusliikkeissä ylihuomisesta lähtien.

Baaripolttamisen radikaali muutos asettaa uusia haasteita tupakoitsijoille, joiden joukossa on monia huolestuneita julkkiksia.

Median monitoimimies Jone Nikula on käärmeissään uudesta tupakkalaista. Hän on polttanut koko aikuisikänsä eikä ymmärrä, miksi kansanedustajat kieltävät häneltä baarissa tupakoinnin ilon.

- Haluan nauttia nikotiinin ja alkoholin yhdessä paketissa. Tästä eteenpäin ostan varmaan viinaa kotiin.

Myös näyttelijä Hannele Lauri pöyristyi uudesta tupakkalaista.

- Olen aivan raivona! Apua! Alkaako se tosiaan jo perjantaina? Lauri kauhistelee.

- Tämä on poliisivaltio! Suomi on aina ollut kieltojen maa, kohta täällä ei saa tehdä mitään. Onneksi minulla on pelto ja terassi, missä poltella!

Maria Kuusiluoman mielestä uusi tupakkalaki on hyvä asia erityisesti niiden ihmisten kannalta, jotka eivät polta. Tupakoinnin lukion loppupuolella aloittanut näyttelijä ei koe olevansa tapansa orja. Baarien tupakkakoppeihin Kuusiluoma ei aio mennä, sillä ne ovat hänen mielestään kamalia.

- En ole niin kova nikotinisti, että ravintolailtani tästä vaikeutuisivat. Voin hyvin juhlia ilman tupakkaa ja polttaa myöhemmin kotona tai mökillä.

Europarlamentaarikko Lasse Lehtinen polttaa pari sikaria viikossa. Etenkin hyvän ruoan kanssa laadukas sikari on Lehtiselle itsestäänselvyys - tai ainakin oli.

- Saatan jopa siirtyä kotiruokailuun.

Rosanna Serkamo, Hertta Hiltunen

Näitä luetaan!
  1. 1

    Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

  2. 2

    Titanic-elokuvan poistettu kohtaus paljastaa elokuvan entistä surullisemman lopun – ”Harmi, että nämä leikattiin pois”

  3. 3

    57-vuotias Matti ei ole seurustellut koskaan: ”Jos sattuisi tulemaan vastaan vähään tyytyväinen ihminen, en panisi vastaan”

  4. 4

    Tulipallotyöryhmä laski Inarin meteoriitin arvioidun putoamispaikan – etsinnät käyntiin alkuviikolla

  5. 5

    Rallikatsojilta järjetöntä toimintaa Latvalan ja Rovanperän edessä – tällaista idioottimaisuutta ei ole ennen nähty

  6. 6

    Juuso-Petterin etsinnät jatkuvat Turussa – läheinen tunnisti joessa kelluneen kengän

  7. 7

    Pate Mustajärveltä todellinen yllätys – ryhtyi vihdoin yrittäjäksi: ”Enhän mä siitä oikeasti mitään ymmärrä”

  8. 8

    Rita Ora teki tylyn jekun Saksan Voice-valmentajille – kukaan ei tunnistanut omaa biisiään esittävää tähteä

  9. 9

    Eläinlääkärin kuvailema ”tosimiesten käden­lämmitin” huvittaa somessa – ”Kun on riittävän kylmä, sitä pitää etujalkaansa mielellään vaikka hepan pepussa”

  10. 10

    Kiekkovalmentaja Vasili Tihonovin traaginen kuolema pysäytti Suomessakin – tyttärellä on unelma, jota harva uskaltaisi sanoa ääneen

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

  2. 2

    Miehestä alkoi suihkuta rajusti verta Ikean kassalla – terveyskeskus käännytti pois tutkimatta

  3. 3

    Korsut olivat jatkosodassa seksin peruskouluja – saksalaisten tekniikoita kadehdittiin

  4. 4

    Turkkilaisnaisen, 71, uskomattoman nuorekas ulkonäkö lyö ällikällä – kauneuden salaisuus kebab

  5. 5

    Talo Thaimaassa ja citykämppä Espanjassa: Annika, 63, kertoo, miten Lahti vaihtui halpaan elämiseen auringossa

  6. 6

    57-vuotias Matti ei ole seurustellut koskaan: ”Jos sattuisi tulemaan vastaan vähään tyytyväinen ihminen, en panisi vastaan”

  7. 7

    AC/DC-kitaristi Malcolm Young on kuollut

  8. 8

    Jenni Ahola erosi ja heittäytyi häkellyttävään hankkeeseen – rakennutti yksin unelmiensa talon: ”Onhan niitä epätoivon hetkiä ollut”

  9. 9

    Rallikatsojilta järjetöntä toimintaa Latvalan ja Rovanperän edessä – tällaista idioottimaisuutta ei ole ennen nähty

  10. 10

    Mikaelin, 24, miljonäärivisa katkesi kuin seinään – poistui studiosta tyhjin käsin: olisitko tiennyt vastauksen 1000 euron kysymykseen?

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Isänsä leikkipuistossa puukottama kolmi­vuotias kuoli – poliisi joutui pysäyttämään väkivallanteon voimakeinoin

  2. 2

    Yleisö häkeltyi: Sihteeri Katja kertoi seksielämästään tv-ruudussa – paukautti totuuden Napakympissä

  3. 3

    Karu ruumiinavaus julki: vuosikymmeniä steroideja käyttäneen kehonrakentajan sydän oli kasvanut luonnottomaksi

  4. 4

    Kahden viikon päästä ei enää selviä sakoilla – huolimatonta autoilijaa uhkaa vähintään tonnin lisävero

  5. 5

    Frederik palasi matkoilta kotiin ja purskahti itkuun – avovaimo oli pakannut tavaransa ja lähtenyt

  6. 6

    Porvoon puukotusmurhasta epäillyn veli varoitti surmatun 3-vuotiaan äitiä: Vaihda lukot

  7. 7

    Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

  8. 8

    Mitä sinä näet kuvassa? 1800-luvulla maalattu teos häkellyttää – naisen kädessä on tutunnäköinen esine

  9. 9

    6 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat juomasta maitoa

  10. 10

    Nuoren naisen pyörätuoli horjahti bussin ovella kohtalokkain seurauksin – kuskin reaktio tyrmistytti

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

  2. 2

    Titanic-elokuvan poistettu kohtaus paljastaa elokuvan entistä surullisemman lopun – ”Harmi, että nämä leikattiin pois”

  3. 3

    57-vuotias Matti ei ole seurustellut koskaan: ”Jos sattuisi tulemaan vastaan vähään tyytyväinen ihminen, en panisi vastaan”

  4. 4

    Tulipallotyöryhmä laski Inarin meteoriitin arvioidun putoamispaikan – etsinnät käyntiin alkuviikolla

  5. 5

    Rallikatsojilta järjetöntä toimintaa Latvalan ja Rovanperän edessä – tällaista idioottimaisuutta ei ole ennen nähty

  6. Näytä lisää