Laura

Viihde

Jani Sievisen tanssikisa vaarassa?

Julkaistu:

Jani Sieviselle Tanssii tähtien kanssa -ohjelman ensimmäinen jakso ensi sunnuntaina on jopa odotettua kovempi paikka. Sievinen nyrjäytti nilkkansa eilen, ja nyt jalkaan koskee todella paljon.

- Harjoittelimme quickstep-askeleita ja liukastuin. Nilkka siinä todellakin nyrjähti, ja nyt se on melkoisen turvoksissa, Sievinen kertoo.

Quickstep on vaikea ja nopeatempoinen fokstrotti-tyyppinen tanssi. Epäonnisten harjoitusten jäljiltä Sievinen hoitaa nilkkaansa kylmien jääpussien avulla ja toivoo, että turvotus laskisi ja hän saisi tanssikengän jalkaansa. Ex-uimari uskoo pääsevänsä vammasta huolimatta parketille.

- Astuminen sattuu tällä hetkellä, mutta uskon ja toivon pystyväni tanssimaan sunnuntaina, hän naurahtaa.

Sievinen on muutenkin kuvaillut tanssiharjoituksia todella rankoiksi. Myös hänen opettajansa Helena Ahti-Hallberg kertoi viikko sitten Ilta-Sanomissa, että harjoituksissa varsinkin Janin alavartalo on kipeytynyt.

- Tottahan se on. Olemme joutuneet jopa lyhentämään harjoituksia, kun kroppaan on sattunut. Varsinkin lonkat ovat olleet kovilla, Sievinen tunnustaa ja paljastaa jättäneensä kahdet treenit väliin.

IS / Rita Tainola

Näitä luetaan!
  1. 1

    Suora lähetys juuri nyt: Kiinalaispandat Lumi ja Pyry saapuivat Suomeen

  2. 2

    Lohjan kolarissa kuolleet pikkulapset olivat matkalla katsomaan hevosia – kokenut poliisi: ”Ottaa väkisinkin koville”

  3. 3

    Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

  4. 4

    Meksikosta löytyi henkeäsalpaava luonnonihme – valtava vedenalainen luola osoittautui aarrekammioksi

  5. 5

    Vastaanottokeskuksessa palaa Pudasjärvellä

  6. 6

    Isän karmiva aavistus osui oikeaan: Päätti toimia vastoin poliisin ohjeita ja löysi poikansa viime hetkellä

  7. 7

    Woody Allenin tytär astui julkisuuteen ensimmäistä kertaa – syyttää isäänsä seksuaalisesta hyväksikäytöstä: ”Puhun totta”

  8. 8

    Kiduttajaäidin sisko kertoo häiritsevästä vierailusta perheen luona – ”He kohtelivat minua kuin yhtenä lapsistaan”

  9. 9

    Lohjan nokkakolarissa kuolivat 3-vuotias tyttö ja alle 2-vuotias poika – olivat törmäyshetkellä turvaistuimissa

  10. 10

    Pikkupoikien kuvaama video ihastuttaa: Jesse Puljujärvi vietti vapaapäivää pelaamalla lasten kanssa – ”Mähän sanoin!”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

  2. 2

    Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

  3. 3

    Nämä kuvat osoittavat, miten kaukana todellisuudesta Instagram-povipommit elävät – Irc-gallerian vanhat otokset naurattavat

  4. 4

    Kaksi lasta kuoli kolarissa Lohjalla

  5. 5

    Isän karmiva aavistus osui oikeaan: Päätti toimia vastoin poliisin ohjeita ja löysi poikansa viime hetkellä

  6. 6

    Jaana, 40: ”Mies päätti, milloin minulla on nälkä” – 3 naista kertoo, millaista painajaista on elämä narsistin kanssa

  7. 7

    Palkittu muusikko kävi käsiksi ja roikkui juontajan rinnuksissa – haukkui gaalassa Ylen, helsinkiläiset ja Lilli Paasikiven

  8. 8

    ”Ystäväni tytär näytti mieheni rasvaiset tekstiviestit” – 6 eronnutta suomalaisnaista kertoo, mikä oli viimeinen niitti suhteessa

  9. 9

    Tältä näyttää kiekkotähti Mikael Granlundin ja mallirakas Emmin ylellisessä Yhdysvaltojen-kodissa – vaaleita sävyjä ja upea kaupunkinäkymä

  10. 10

    Kuljettajan mukaan länsimetro aiheuttaa yllättäviä oireita: ”Matkustamossa oksentelevat lapsetkin”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Äiti aavisti pahaa, kun Sanna-Marin Facebook-kuva oli vaihtunut yöllä – kodista paljastui kauhein mahdollinen painajainen

  2. 2

    Tällaisia ovat vanhempien naisten seksimatkat Gambiassa – nuoret ”rantapojat” tarjoavat seuraa häkellyttävän aktiivisesti

  3. 3

    Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

  4. 4

    Autoilija ajoi ikkunat huurussa ABC-asemalle, eikä poliisi ”ollut 20 vuoden aikana nähnyt yhtä tyhmää miestä”

  5. 5

    Anna-Leena Härkönen ärsyyntyi Teneriffan-lennollaan rasittavasta ilmiöstä koneen vessajonossa – oletko huomannut tällaista käytöstä?

  6. 6

    Muistatko vielä hittiyhtye Kwanin Marikon? Vaihtoi täysin alaa: tältä hän näyttää nyt!

  7. 7

    Hugh Hefnerin leski Crystal, 31, palasi julkisuuteen täysin muuttuneena – povipommityyli on nyt historiaa: elelee elatusmaksuilla

  8. 8

    Palkittu muusikko kävi käsiksi ja roikkui juontajan rinnuksissa – haukkui gaalassa Ylen, helsinkiläiset ja Lilli Paasikiven

  9. 9

    37-vuotiaan laulajan vartalo muuttui kuin yhdessä yössä – otti vatsaansa proteiinipistoksia: Laihtui 12 kiloa saman tien

  10. 10

    13 sisarusta löydettiin kammottavista oloista kotoaan Yhdysvalloissa – vanhemmille syytteet kidutuksesta

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Suora lähetys juuri nyt: Kiinalaispandat Lumi ja Pyry saapuivat Suomeen

  2. 2

    Lohjan kolarissa kuolleet pikkulapset olivat matkalla katsomaan hevosia – kokenut poliisi: ”Ottaa väkisinkin koville”

  3. 3

    Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

  4. 4

    Meksikosta löytyi henkeäsalpaava luonnonihme – valtava vedenalainen luola osoittautui aarrekammioksi

  5. 5

    Vastaanottokeskuksessa palaa Pudasjärvellä

  6. Näytä lisää