Viihde

Remu moittii Hurriganes-elokuvaa

Julkaistu:

Hurriganes-yhtyeen perustajajäsen ja rumpali Remu Aaltonen on innostunut siitä, että menestysyhtyeen vaiheista tehdään elokuva. Käsikirjoitukseen hän ei ole kuitenkaan tyytyväinen.

- Käsikirjoituksesta puuttuu särmä ja mielestäni se vaatii parantamista. Toivottavasti asialle ehditään tehdä jotakin ennen kuvausten alkamista, Remu Aaltonen sanoo.

Remu muistuttaa, että bändin jäsenten tarinointi oli värikästä, eikä kukaan puhunut kirjakieltä.

- Me olimme persoonia, jotka puhuivat samaa, omaa kieltään, Remu lataa terveiset käsikirjoittaja Antero Arjatsalolle.

Remun mielestä häntä itseään esittävä Eero Milonoff on kuitenkin ehdottomasti hyvä valinta.

Remu nauttii Porvoossa asumisesta, ja keikkaa riittää nykyisen Hurriganesin kanssa vaikka kuinka paljon. Omaksi lempikappaleekseen hän mainitsee edelleenkin Get On.

Hurriganes-leffaa aletaan kuvata syyskuussa ja sen ensi-ilta on syksyllä 2007. Elokuvan ohjaa JP Siili.