Tällainen on Reijo Mäen uusi dekkari

Julkaistu:

Suosittuja Vares-dekkareita kirjoittavan Reijo Mäen tuorein teos, Valkovenäläinen, julkaistiin maanantaina.

Mäen uusin kirja kertoo fiktiivisestä kirjailijasta, joka murhataan lenkkipolulla. Kirja on sarjassaan jo 20. Vares-teos.

Mäki julkaisi kirjasarjan ensimmäisen osan vuonna 1985 ja sen jälkeen uusia Vareksia on tullut kauppojen hyllyille joka vuosi. Kysyntä ja tarjonta tuntuvat Mäen tapauksessa kohtaavan, sillä hänen teoksiaan on myyty Suomessa reilusti yli miljoona kappaletta.

Mäki palkittiin myös Suuren Suomalaisen Kirjakerhon palkinnolla vuonna 1997.

Vaikka Reijo Mäki onkin saanut uransa aikana kehuja ja kiitoksia teoksistaan, ne ovat herättäneet myös pahaa verta. Mäki kertoo tämän päivän Ilta-Sanomissa työnsä vuoksi saamistaan uhkauskirjeistä.