Ruhtinas Albert kävi salaisella lemmenlomalla Rukalla

Julkaistu: , Päivitetty:

Viikko sitten IS uutisoi, että Monacon ruhtinaan yksityiskone Dassault Falcon 2000 laskeutui Kuusamon kentälle uudeksivuodeksi.

Nyt on varmistunut, että suihkukone toi maahamme nimenomaan Monacon päämiehen itsensä, ruhtinas Albertin.

Albert vietti uuttavuotta Kuusamon Rukalla yhdessä tyttöystävänsä, eteläafrikkalaisen olympiauimarin Charlene Wittstockin kanssa.

Pariskunta bongattiin ensimmäisen kerran yhdessä vuonna 2006 Torinon talviolympialaisten katsomosta, ja myös Rukalla urheilullinen pari nautti talviliikunnasta.

Rukalla ruhtinas ja Charlene Wittstock nauttivat koiravaljakkoajelusta, laskettelusta sekä tietysti toistensa seurasta.

Kaiken kaikkiaan rakastunut pariskunta vietti Kuusamon jylhissä maisemissa viisi päivää. He asuivat IS:n tietojen mukaan yksityishuvilassa Rukan rinteellä.

Ruhtinas Albert ei ollut ensikertaa Suomessa. Helsingissä elokuussa 2005 järjestettyjen yleisurheilun MM-kisojen aikaan ruhtinaan hyvä ystävä, Amerin toimitusjohtajaRoger Talermo kestitsi arvovierastaan Amer Sportsin omistamassa Bökarsin upeassa huvilassa.

Albert ja Talermo ovat tutustuneet toisiinsa urheilun kautta, sillä Talermo on Olympiakomitean puheenjohtaja. Albert on tullut tunnetuksi monipuolisena urheilumiehenä.

Hän on edustanut maataan kelkkailijana viisissä olympialaisissa.