Viihde

Sonja Lumpeella on piukat paikat Turussa

Julkaistu:

Sonja Lumme on Piukat paikat -musikaalin Sugarina Samppalinnan kesäteatterissa Turussa.

-Hiukan jouduin miettimään suostumistani rooliin, koska on oltava koko kesä pois kotoa ja asuttava Turussa. Veljeni asuvat täällä, joten kaupunki on tuttu. Aviomies ja viisi kissaa jäivät nyt Helsinkiin.

Marilyn Monroen tunnetuksi tekemä Sugar istuu vaalealle Sonjalle erinomaisesti. Sonja itse ei ole Marilyn-vertailusta kovin innostunut, vaikkei kyseessä olekaan ensimmäinen kerta.

-Missään tapauksessa ei ole tarkoitus tehdä roolista Marilyn-kopiota.

Musikaalin alkuperäisversiossa ei Sugarilla ole kovin paljon laulettavaa. Loistavana laulajana tunnetulle Sonjalle on lisätty lauluosuuksia. Mukana on jopa Marilyn-klassikko I wanna be loved by you.

-Lauluun on suomenkieliset sanat tehnyt M.A. Numminen. Nimenä on Salli mun olla kultisi sun.