Rakkaus lihotti Suurin pudottaja -finalistin: painoa kertyi vuodessa peräti 30 kiloa!

Julkaistu:

Suurin pudottaja -ohjelman finaalissa nähdään ensi tiistaina kolme suuren urakan tehnyttä laihduttajaa. Yksi heistä on kuvausten aikana 23 kiloa laihduttanut Kaisu, 20, joka ehti jo tippua ohjelmasta kertaalleen, mutta pääsi takaisin finaaliin, kun hänen Aaron-isänsä jätti kisan kesken vaimonsa sairastumisen vuoksi.

Kaisulle laihtuminen on ollut kaiken kaikkiaan iso elämänmuutos. Tavattuaan avomiehensä pari vuotta sitten Kaisu lihoi peräti 30 kiloa vuoden aikana syömällä epäterveellisesti, eikä hän harrastanut yhtään liikuntaa. Ohjelmaan osallistuessaan hän painoi peräti 122 kiloa, ja pituutta nuorella naisella on 170 senttiä.

- Elintaso nousi, kun aloin pari vuotta sitten seurustella ja oli varaa ostaa kaikenlaista epäterveellistä naposteltavaa. Syöminen ryöstäytyi ihan käsistä, Kaisu muistelee lihomistaan.

- En ollut aiemmin edes tajunnut, kuinka iso olin. En halua enää koskaan palata siihen, mitä olin. Silloin en arvostanut itseäni ja itsetuntoni oli tosi huono. Kun sitten laihduin, elämä alkoi tuntua tosi hyvältä, Kaisu kertoo IS:lle.

Hän itse tajusi laihtuneensa rajusti vasta sitten, kun vaatteet tippuivat päältä.

- Ennen en tykännyt olla itseni kanssa, eristäydyin muista ja jäin aina mieluummin kotiin. Nyt minun on taas hyvä olla itseni kanssa. Harrastan liikuntaa ja pidän herkkupäiviä, mutten herkuttele koko ajan, Kaisu sanoo.