Twilight-tähti Robert Pattinson haluaa laulajaksi - Viihde - Ilta-Sanomat

Twilight-tähti Robert Pattinson haluaa laulajaksi

Kuvituskuva
Julkaistu: 14.3.2010 12:56

Twilight-tähti Robert Pattinson haluaa laulajaksi.

Pattinsonia kannustaa musiikin pariin ärtymys - tai kateus.

- Haluan levyttää albumin tämän vuoden aikana. Ystävänikin levyttävät ja se ärsyttää minua kovasti. En oikein ymmärrä, kuinka ihminen voi sekä näytellä että laulaa. Etsin aikaa, jotta voin tehdä saman, näyttelijä miettii The Sunin mukaan.

Pattinson tapasi käydä esiintymässä amatöörien lauluilloissa ennen kuin singahti kuuluisuuteen vampyyriroolinsa myötä.

Pieniä askelia hän on ehtinyt ottaa myös lauluntekijänä. Hän lauloi sekä oli mukana kirjoittamassa Never Think -kappaletta vuonna 2008 ilmestyneellä alkuperäisellä Twilight-soundtrackillä.

Tuoreimmat osastosta