Heinola tarjoaa hulppeat tontit viihdetaivaan tähdille - Viihde - Ilta-Sanomat

Heinola tarjoaa hulppeat tontit viihdetaivaan tähdille

Julkaistu: 23.3.2006 10:49, Päivitetty 23.3.2006 0:00

Heinola vauhdittaa poikkeusluvilla viihdetaivaan tähtien asettautumista paikkakunnalle. Tekninen lautakunta päätti eilen illalla menettelystä Irinan ja Apulannan Toni Wirtasen ja heidän avopuolisojensa osalta.

Jo aiemmin oli vireillä poikkeuslupa Laajalahden rantatontista, jolle aikovat asettua Sipe Santapukki ja Anna Eriksson.

- Saamme uusia hyviä veronmaksajia ja samalla pikkasen mainosta, arvelee kaupunginhallituksen puheenjohtaja Raili Hildén.

Hän muistuttaa muittenkin kuntien kalastavan tähtiä.

- Näillekin taiteilijoille on tarjottu tontteja jopa alennuksella. Meidän ainoa joustomme on poikkeuslupa.

Heinola ei malttanutenää odottaa tähtiään

- Sipe, Toni ja Irina ovat hakeneet tonttia Heinolasta noin puolitoista vuotta, ja kaikki ovat tuoneet esille yhteyksiään kaupunkiin. Emme halua odotuttaa heitä enää pidempään. Laajalahden ranta-asemakaavan vahvistuminen voi viedä kauan, koska Heinolassa on viime vuosina ollut tapana valittaa vähän kaikesta.

Heinolalla on entuudestaan kokemusta yhteistyöstä taiteilijoitten kanssa. Taannoisten asuntomessujen erityiskohteena oli Laura Voutilaisen talo kirkonkylässä. Sieltä on linnuntietä viisi kilometriä Ruotsalaisen rantamaisemiin, joihin nyt on tulossa tiiviimpi taiteilijayhteisö.

Kaikkiaan Laajalahteen on kaavoitettu 21 tonttia. Noin puolella on oma ranta.

(STT)

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?