Viihde

Katariina Kulve ei pärjännyt Miss Eurooppa -kisoissa

Julkaistu:

Miss Suomen toinen perintöprinsessa Katariina Kulve ei sijoittunut 15 parhaan joukkoon Libanonissa järjestetyissä Miss Eurooppa -kilpailuissa.

Toissailtana käydyssä finaalissa Euroopan kauneimmaksi kruunattiin Miss Venäjä Svetlana Koroleva. Saksan Natasha Börger sijoittui toiseksi ja Miss Turkki Esra Eron kolmanneksi.

Libanonista eilen illalla tavoitettu Katariina kertoo, ettei hän ole pettynyt kisan lopputulokseen ja sijoitukseensa.

-Ei edes harmita, koska matka on ollut muuten niin antoisa. On kuitenkin kiva tulla kotiin, hän tuumailee.

Suomalaiskaunotar ehti viettää aikaa Libanonissa yhteensä kolme viikkoa.