Mikä romanssi! - Viihde - Ilta-Sanomat

Mikä romanssi!

My Chemical Romance villitsi Helsingissä.

My Chemical Romance villitsi Helsingissä.

Julkaistu: 4.7.2007 11:54

Tytöt ovat paras mahdollinen rockyleisö! Silloin tehdään historiaa, kun "kuulijoiden" hysteerinen kiljunta ylittää esiintyvän yhtyeen jylyn.

Eilen niin kävi amerikkalaisbändi My Chemical Romancelle Helsingissä.

Yhtyeen ensimmäisen Suomen-konsertin paikalla olleet muistavat koko ikänsä. Vimmaisen, rajussa nousussa olevan yhtyeen ja sen tunteensa ulos huutaneiden fanien kohtaaminen. Tapahtuma oli kuin kiihkeä romanssi.

My Chemical Romancen yleisö on tosin laajentunut viime aikoina. Viime syksynä julkaistu kolmas albumi hitteineen vetoaa myös rockin historiaan perehtyneisiin vanhempiin ihmisiin. Jäähallissa oli eilen muitakin aikuisia kuin lapsifanien saattajia ja musiikkiammattilaisia.

Lapset ja aikuiset kokivat yhtyeen, joka veti levytettyihin versioihin verrattuna mutkat sopivasti suoriksi. Kiihko korvasi koukerot, sovitusten monisyisyys paikattiin energialla. Laulaja Gerard Way on karismaattinen keulakuva. Hän myös laulaa puhtaasti, vaikka touhuaakin lavalla reippaaseen tahtiin.

Konsertin ainoa pettymys oli vaisu visuaalisuus. Taidekoulun käynyt Way on pitänyt huolen, että levykansissa, pr-kuvissa ja videoilla My Chemical Romance hurmaa samantapaisella synkeällä estetiikalla kuin Tim Burtonin elokuvat. Keikalla ei tehosteita tai filminpätkiä nähty.

Valitettavasti maisemaa pilasivat myös jäähallin rumanräikeät tuolit lavan molemmilla sivustoilla. Hallissa konsertoidaan viikottain. Eivätkö järjestäjät voi hankkia niiden peitoksi vaikka tummia pressuja?

Tuoreimmat osastosta