Viihde

Ville Valo: Sydämeni on riekaleina

Julkaistu:

T avastian lavalle uuden vuoden ensi minuuteilla loikannut HIM käynnisti samalla kymmenvuotisjuhlavuotensa.

Tulevat kuukaudet ovat Ville Valon johtamalle poppoolle monella tavalla tärkeitä: lähikuukausina ratkeaa, mikä maailman isoimmista levy-yhtiöistä saa kovasti tavoitellun HIMin talliinsa.

Ville itse vaikuttaa tavallista tyytyväisemmältä.

- Olen hyvissä fiiliksissä. On tapahtunut monia ihania asioita. Olen niin onnellinen kuin tällainen 27-vuotias rokkari voi olla, Ville väläyttää veikeän hymynsä.

Hän tarjoilee hyvän olonsa syiksi perheen ja bändin kanssa kunnossa olevia välejä, mutta taustalla taitaa kajastaa myös romantiikka.

- Sydämeni on ollut riekaleina niin monta vuotta, ettei sitä saa enää millään kokoon. Olen menetetty mies, Ville väistelee, mutta raottaa sitten pikkuisen asianlaitaa.