Sofi Oksanen haukkui suomalaiset Tanskassa

Julkaistu:

Finlandia-palkinnon Puhdistus-kirjallaan viime vuonna voittanut kirjailija Sofi Oksanen arvostelee rajusti suomalaisia Tanskan televisiossa. Hän nostaa esiin erityisesti suomalaisten miesten väkivaltaisuuden.

- Tyypillisellä suomalaisella miehellä ei ole sanoja tunteiden ilmaisemiseen, vaan hän korvaa sanojen puutteen väkivallalla, Oksanen kertoo tanskalaisille.

Oksanen esiintyi Tanskan televiossa sunnuntaina Deadline-ajankohtaisohjelmassa. Ohjelma näkyy yhä videona kyseisen kanavan nettisivuilla.

Oksasen mukaan Suomessa tehdään paljon itsemurhia paljon, koska suomalaiset eivät halua menettää kasvojaan talouden ongelmien vuoksi.

Oksasen mukaan koti on yksi viimeisistä paikoista, joissa suomalaismies voi osoittaa valtansa. Hänen mukaansa erityisesti suomalainen mies korvaa sanojen puutteen väkivallalla.

Oksanen kertoo ohjelmassa mm., että suomalaisissa lehdissä on usein juttuja siitä, miten aviomies tai entinen poikaystävä on tappanut vaimonsa tai entisen tyttöystävänsä.

Oksasen mukaan naiset vahingoittavat Suomessa itseään ja miehet taas vahingoittavat muita.

Outoja
unelmia

- Suomalainen unelma on omakotitalo järven rannalla keskellä kaupunkia. Unelmaan kuuluvat kaksi lasta, kultainen noutaja ja vene. Sen unelman ohella juodaan rajusti viinaa ja käyttäydytään väkivaltaisesti, Oksanen lataa Tanskan televisiossa.

Puhdistus-kirjallaan myyntitilastojen kärkisijoilla komeileva Oksanen on virolaistaustainen suomalainen kirjailija. Hän on julkaissut kolme romaania ja yhden näytelmän. Puhdistus-romaani sai myös vuoden 2009 Runeberg-palkinnon.

Deadline-ohjelman mukaan Suomessa ei olekaan paljoa opiksi otettavaa.