Tällä Twilight-hottiksella ei ole kavereita

Julkaistu:

Twilight-elokuvien tähti ja miljoonien naisten päiväuni Robert Pattinson paljasti olevansa yksinäinen.

Brittiläinen Pattinson on viettänyt viimeiset kolme vuotta Yhdysvalloissa, ja sinä aikana lähes kaikki yhteydenpito vanhoihin ystäviin on jäänyt. Ikävä kyllä uusiakaan ei ole tullut, sillä tähteys on tehnyt Pattinsonista varovaisen ja vainoharhaisen uusissa ihmissuhteissa.

- Minun on ollut pakko asua hotellissa viimeiset kolme vuotta. Se on turhauttavaa, Pattinson sanoi The Sunille.

Välillä näyttelijä on meinannut ostaa oman talon Hollywoodista, mutta kiinteistöjen korkeat hinnat ovat saaneet hänet perääntymään.

- Enhän minä edes tiedä, onko minulla töitä ensi vuonna, "R-Patz" valitti.

Kun kavereitakaan ei ole, on Pattinsonin lohtuna vain hänen kitaransa.

- Se on todellinen kumppanini, joka matkustaa mukanani joka paikkaan.

Viime aikoina Pattinson on yrittänyt saada vanhoihiin ystäviin uuden kontaktin Skypen kautta.

- Mutta kun et ole puhunut kenellään vuoteen, se ei ole helppoa, Pattinson harmitteli.