Roxette-Marien syöpä uhkaa levitä

Julkaistu:

Ilouutiset Roxette-yhtyeen Marie Fredrikssonin paranemisesta olivat ennenaikaisia, sillä suosikkilaulajan tila on paljon vakavampi kuin alunperin luultiin.

44-vuotiaan suosikkilaulajan aivokasvain löydettiin syyskuun puolivälissä, ja hänen uutisoitiin kuntoutuvan hyvin leikkauksesta.

Expressen kertoo kuitenkin laulajan tilan kerrotaan yhä olevan todella vakava.

Pahalaatuista kasvainta ei ilmeisesti saatu kitkettyä leikkauksella, sillä Expressenin tietojen mukaan Marie käy sairaalahoidossa yhä useita kertoja viikossa.

Syöpää yritetään hillitä raskaalla sädehoidolla. Lisäksi lääkärit suunnittelevat myös solumyrkkyjen käyttöönottoa, niin kutsutun sytostaattihoidon aloittamista.