Jari, Jalmari

Viihde

Marja Tiuran seurustelu on ohi

Julkaistu:

Kokoomuksen kansanedustajan Marja Tiuran ja tamperelaismiljonääri Jorma Kulmalan seurustelu on lopullisesti ohi. Pariskunta oli vielä jouluna yhteisellä lomalla Thaimaassa, mutta vain Marja saapui sieltä Suomeen. Jorma Kulmala jäi Thaimaahan.

Marja Tiura on jo jonkin aikaa liikkunut muun muassa Helsingin ja Tampereen riennoissa vain naisseurassa.

Parin suhde on ollut vaiherikas. Keväällä 2003 paljastui, että Tiuran ja Kulmalan tiet ovat eronneet. Seurustelu oli päättynyt.

- Meillä on nyt ihan omat kuviot, mutta toki tapailemme tosiamme. Voi sanoa, että olemme edelleenkin kavereita, joten tästä on nyt turha etsiä mitään suurta draamaa, Tiura kommentoi eroaan IS:ssa maaliskuussa kaksi vuotta sitten.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Susan Atkins oli vain 21-vuotias osallistuessaan maailmaa järkyttäneisiin murhiin – näin Charles Mansonin ”Perheen” jäsenille kävi

  2. 2

    Kapakkatappelu johti raakaan surmaan Mänty­harjussa – syyte: Mies veti revolverin ja ampui pakenevaa uhria neljästi kadulla

  3. 3

    10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

  4. 4

    Pikkulapsen väitetään tuhonneen 1 100 € meikit – kuvan sekamelskasta julkaissut nainen joutui yllättävän raivon kohteeksi

  5. 5

    Luvattomat poissaolot ovat työ­paikkojen vakio­riidanaiheita –”selkeä irtisanomis­peruste”

  6. 6

    Suomen halvimman uuden auton saa vuoden alusta 8 499 eurolla – katso, kuinka lukuisten autojen hinnat laskevat

  7. 7

    Viikon kotiruoat 50 eurolla: Herätä henkiin köksän kirjan klassikko

  8. 8

    Uusi Firefox-nettiselain julki: Totuus kovista lupauksista testattiin heti

  9. 9

    Ruoveden lukio oli syksyn ylioppilas­kirjoitusten paras pakollisissa aineissa

  10. 10

    ”Nykyajan nuoret on hienoja, minä kunnioitan heitä kauheasti” – 93-vuotias veteraani puhuu suorat sanat sodasta sekä Suomen nuorisosta

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

  2. 2

    Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

  3. 3

    Suomen halvimman uuden auton saa vuoden alusta 8 499 eurolla – katso, kuinka lukuisten autojen hinnat laskevat

  4. 4

    Maapallon pyöriminen hidastuu – tutkijat arvioivat, että vuonna 2018 tapahtuu rajuja maanjäristyksiä

  5. 5

    Pikkulapsen väitetään tuhonneen 1 100 € meikit – kuvan sekamelskasta julkaissut nainen joutui yllättävän raivon kohteeksi

  6. 6

    Moni suomalainen pilaa salaattinsa – tärkeä yksityiskohta unohtuu usein

  7. 7

    Titanic-elokuvan poistettu kohtaus paljastaa elokuvan entistä surullisemman lopun – ”Harmi, että nämä leikattiin pois”

  8. 8

    Janne Katajan pikkujouluesitys meni täysin mönkään – Niina Lahtinen jäi noloon kiipeliin: ”Hän makasi siellä ilmassa leijumassa”

  9. 9

    188-senttinen sairaanhoitajaopiskelija ei kelvannut muotialalle – sai tylyä palautetta vartalostaan: työskentelee nyt alusvaatemallina

  10. 10

    90-metrinen risteilyalus katosi vuonna 2013 – ratkaiseeko Kaliforniaan ajautunut ruosteinen hylky aavelaivan arvoituksen?

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

  2. 2

    Isänsä leikkipuistossa puukottama kolmi­vuotias kuoli – poliisi joutui pysäyttämään väkivallanteon voimakeinoin

  3. 3

    Yleisö häkeltyi: Sihteeri Katja kertoi seksielämästään tv-ruudussa – paukautti totuuden Napakympissä

  4. 4

    Kahden viikon päästä ei enää selviä sakoilla – huolimatonta autoilijaa uhkaa vähintään tonnin lisävero

  5. 5

    Frederik palasi matkoilta kotiin ja purskahti itkuun – avovaimo oli pakannut tavaransa ja lähtenyt

  6. 6

    Porvoon puukotusmurhasta epäillyn veli varoitti surmatun 3-vuotiaan äitiä: Vaihda lukot

  7. 7

    Mitä sinä näet kuvassa? 1800-luvulla maalattu teos häkellyttää – naisen kädessä on tutunnäköinen esine

  8. 8

    Juho muutti Puolaan töihin palvelemaan suomalaisia – ”Muistan yllättyneeni katsoessani ensimmäistä palkkakuittia”

  9. 9

    6 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat juomasta maitoa

  10. 10

    Nuoren naisen pyörätuoli horjahti bussin ovella kohtalokkain seurauksin – kuskin reaktio tyrmistytti

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Susan Atkins oli vain 21-vuotias osallistuessaan maailmaa järkyttäneisiin murhiin – näin Charles Mansonin ”Perheen” jäsenille kävi

  2. 2

    Kapakkatappelu johti raakaan surmaan Mänty­harjussa – syyte: Mies veti revolverin ja ampui pakenevaa uhria neljästi kadulla

  3. 3

    10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

  4. 4

    Pikkulapsen väitetään tuhonneen 1 100 € meikit – kuvan sekamelskasta julkaissut nainen joutui yllättävän raivon kohteeksi

  5. 5

    Luvattomat poissaolot ovat työ­paikkojen vakio­riidanaiheita –”selkeä irtisanomis­peruste”

  6. Näytä lisää