Heikki, Henna

Viihde

Eduskunnassa osataan laihduttaa

Julkaistu:

Pääministeri Matti Vanhanen kertoi eilen IS:ssa laihduttaneensa reilun puolen vuoden aikana kahdeksan kiloa. Konstina ei ole ollut ihmekikat vaan kuntoilu ja suupalojen tarkkailu. Vanhanen ei ole ainoa Arkadianmäen työläinen, joka on kiristänyt vyötään.

Päivi Räsänen on ehkä eduskunnan tunnetuin laihduttaja. Hän pudotti kuutisen vuotta sitten huikeat 16 kiloa puolen vuoden aikana.

- Se tapahtui ihan yksinkertaisesti liikunnalla ja ravitsemustottumusten muuttamisella. Mitään poppakonsteja ei ollut.

Räsänen muutti elämäntapojaan pikkuhiljaa.

- Tiuhat pullakahvit jäivät pois.

Räsänen painottaa vertaistuen merkitystä laihdutusurakassa. Hän ei ollut projektissaan yksin, vaan karisti kiloja yhdessä pastorimiehensä Niilon kanssa.

- Se on niin pitkäjänteistä hommaa, että harvalta se yksin onnistuu. Se vaatii sisua ja tsemppausta.

Räsänen myöntää, että kansanedustajat ovat työssään suurennuslasin alla myös ulkonäkönsä puolesta.

- Painetta on varsinkin naisilla, mutta ehkä myös miehillä. Ulkonäköhuomautuksia tulee sekä yleisön keskuudesta että välillä ihan vierestäkin.

Kansanedustajan tehtävien alkaessa Räsänen koki eduskunnan ulkonäkökeskeiseksi työpaikaksi.

- Aikaisemmin käytin työssäni peittävää valkoista lääkärintakkia. Muutos oli minulle suuri, kun eduskunnassa oli kiinnitettävä huomiota ulkonäköön.

Lue lehdestä muiden laihduttaja-edustajien keventymiskonstit.

NIKU HOOLI

ANNELI IKÄVALKO

Näitä luetaan!
  1. 1

    Kiduttajavanhempia uhkaa 94 vuoden vankeus: ”Kahlerangaistus saattoi kestää viikkoja tai jopa kuukausia”

  2. 2

    Näin Jari Sillanpää kertoi poliisille huumeiden käytöstä – lue kuulustelu sanasta sanaan: ”Nautin polttamalla amfetamiinia”

  3. 3

    Minna on odottanut lentoa Kanarialta kotiin Ouluun yli 30 tuntia: ”Täällä alkaa olla hermot kireänä”

  4. 4

    Prinssi William edusti muuttuneessa lookissa – internetillä oli vastaus valmiina: ”Tervetuloa kaljutiimiin!”

  5. 5

    Järisyttävän elämänmuutoksen tehnyt Ringa Ropo saapui Urheilugaalaan ensi kertaa uuden rakkaansa kanssa – pari hehkui onnea punaisella matolla

  6. 6

    Kiduttajaäidin sisko kertoo häiritsevästä vierailusta perheen luona – ”He kohtelivat minua kuin yhtenä lapsistaan”

  7. 7

    Kauhunhetki joella tallentui videolle: Kalastajat pelastautuivat viime hetkellä päälle ajaneen ökyveneen alta

  8. 8

    Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

  9. 9

    Alma Median tutkimus: Sauli Niinistön kannatus on pudonnut selvästi

  10. 10

    Kahta puukotettiin kaulaan Tukholman keskustassa – motiivi vielä avoin

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

  2. 2

    Isän karmiva aavistus osui oikeaan: Päätti toimia vastoin poliisin ohjeita ja löysi poikansa viime hetkellä

  3. 3

    Lohjan kolarissa kuolleet pikkulapset olivat matkalla katsomaan hevosia – kokenut poliisi: ”Ottaa väkisinkin koville”

  4. 4

    Kaksi metsuria loukkaantui vakavasti työtapaturmassa – tapahtumasarja oli todella erikoinen

  5. 5

    Näin Jari Sillanpää kertoi poliisille huumeiden käytöstä – lue kuulustelu sanasta sanaan: ”Nautin polttamalla amfetamiinia”

  6. 6

    Kiinalaispandat Lumi ja Pyry saapuivat Suomeen

  7. 7

    Kiduttajaäidin sisko kertoo häiritsevästä vierailusta perheen luona – ”He kohtelivat minua kuin yhtenä lapsistaan”

  8. 8

    Jaana, 40: ”Mies päätti, milloin minulla on nälkä” – 3 naista kertoo, millaista painajaista on elämä narsistin kanssa

  9. 9

    Meksikosta löytyi henkeäsalpaava luonnonihme – valtava vedenalainen luola osoittautui aarrekammioksi

  10. 10

    Lohjan nokkakolarissa kuolivat 3-vuotias tyttö ja alle 2-vuotias poika – olivat törmäyshetkellä turvaistuimissa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Äiti aavisti pahaa, kun Sanna-Marin Facebook-kuva oli vaihtunut yöllä – kodista paljastui kauhein mahdollinen painajainen

  2. 2

    Tällaisia ovat vanhempien naisten seksimatkat Gambiassa – nuoret ”rantapojat” tarjoavat seuraa häkellyttävän aktiivisesti

  3. 3

    Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

  4. 4

    Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

  5. 5

    Autoilija ajoi ikkunat huurussa ABC-asemalle, eikä poliisi ”ollut 20 vuoden aikana nähnyt yhtä tyhmää miestä”

  6. 6

    Anna-Leena Härkönen ärsyyntyi Teneriffan-lennollaan rasittavasta ilmiöstä koneen vessajonossa – oletko huomannut tällaista käytöstä?

  7. 7

    Isän karmiva aavistus osui oikeaan: Päätti toimia vastoin poliisin ohjeita ja löysi poikansa viime hetkellä

  8. 8

    Palkittu muusikko kävi käsiksi ja roikkui juontajan rinnuksissa – haukkui gaalassa Ylen, helsinkiläiset ja Lilli Paasikiven

  9. 9

    Hugh Hefnerin leski Crystal, 31, palasi julkisuuteen täysin muuttuneena – povipommityyli on nyt historiaa: elelee elatusmaksuilla

  10. 10

    13 sisarusta löydettiin kammottavista oloista kotoaan Yhdysvalloissa – vanhemmille syytteet kidutuksesta

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Kiduttajavanhempia uhkaa 94 vuoden vankeus: ”Kahlerangaistus saattoi kestää viikkoja tai jopa kuukausia”

  2. 2

    Näin Jari Sillanpää kertoi poliisille huumeiden käytöstä – lue kuulustelu sanasta sanaan: ”Nautin polttamalla amfetamiinia”

  3. 3

    Minna on odottanut lentoa Kanarialta kotiin Ouluun yli 30 tuntia: ”Täällä alkaa olla hermot kireänä”

  4. 4

    Prinssi William edusti muuttuneessa lookissa – internetillä oli vastaus valmiina: ”Tervetuloa kaljutiimiin!”

  5. 5

    Järisyttävän elämänmuutoksen tehnyt Ringa Ropo saapui Urheilugaalaan ensi kertaa uuden rakkaansa kanssa – pari hehkui onnea punaisella matolla

  6. Näytä lisää