Viihde

Karita Tuomola kolme päivää tajuttomana sairaalassa

Julkaistu:

Malli ja yrittäjä Karita Tykkä (o.s. Tuomola) oli kolme päivää tajuttomana liian treenaamisen ja liian vedenjuonnin takia.

Karita muistelee tuoreessa Tapiolan Omatalous -lehdessä kesällä 2002 sattunutta tapahtumaa, joka sai alkunsa kovasta treenitahdista ja liiallisesta vedenjuonnista.

Tajuntansa menettänyt Karita pidettiin sairaalassa nukutettuna kolmen päivän ajan. Noina aikoina Karita oli jättänyt ravinnostaan kokonaan suolan pois.

- Olin aluksi aamupäivällä treenaamassa. Hikoilin ja join koko ajan vettä. Menin sen jälkeen kavereideni grillijuhliin, jossa otin aurinkoa ja join lisää vettä.

- Sitten tuli hutera olo. Menin kotiin ja söin. Kaikki tuli pihalle. Kundikaverini kehotti menemään nukkumaan. Menetin tajuntani ja aloin kouristella. Minut vietiin sairaalaan, tuolloin Joonas Hytösen kanssa seurustellut Karita kertoo lehden haastattelussa.

Kolmen päivän jälkeen Karita heräsi sairaalassa, jonne olivat saapuneet myös hänen vanhempansa. Oman nimensä Karita muisti kysyttäessä, mutta ikää piti muistella jonkin aikaa.

- Kyseessähän ei ollut edes vesimyrkytys, vaan suolatasot olivat yksinkertaisesti alhaiset. Minut pidettiin ilmeisesti nukutettuna, koska elintoiminnot eivät silloin pelaa normaalisti, Karita muistelee tapahtunutta IS:lle.