Pensseli-sedältä tänään albumi ja alkuvuodesta Suomen-kiertue

Julkaistu:

Pensseli-setänä tunnetun syyrialaismuusikon Ebdo Mihemedin albumi julkaistaan tänään Suomessa. Nettijulkkis tulee Helsingin Sanomien Kuukausiliitteen mukaan alkuvuodesta myös kiertueelle Suomeen.

Ebdo Mihemed, The best of Pensselisetä -albumi on äänitetty miehen ensimmäisen Suomen-vierailun aikana viime kuussa Hankasalmella.

Ohjelmatoimisto Extra Viihteen mukaan Pensseli-setä saapuu myös uudelle keikkakiertueelle maahamme helmikuussa.

Syyrialainen häälaulaja nousi Suomen-suosioon Youtuben Niilin hanhet -nimisen hittinsä ansiosta. Siinä Pensseli-sedän kurdinkielinen laulu on tekstitetty suomeksi alkuperäistä ääntä jäljittelevillä vitsikkäillä sanoilla.

Niilin hanhet -video on kerännyt Youtubessa jo lähes kaksi miljoonaa katsojaa.

Pensseli-sedän muita Youtube-hittejä ovat muun muassa Mursuvaara ja Lakana.