Kauno, Kasperi

Viihde

Elina Vettenranta ja Marko Lämsä uudet tangokuninkaalliset

Julkaistu: , Päivitetty:

Tangotaivas sai jälleen kaksi uutta tähteä, kun tamperelaiset Marko Lämsä, 28, ja Elina Vettenranta, 36, kruunattiin lauantai-iltana Seinäjoella uusiksi tangokuninkaallisiksi.

Sunnuntaiaamun lehdistötilaisuudessa uudet kruunupäät säteilivät hehkeinä, vaikka edellisillan pyöritys oli ollut hurjaa ja yöunetkin jääneet lyhyiksi. Pikku hiljaa myös tieto omasta voitosta ja sen tuomasta elämänmuutoksesta alkoi sisäistyä.

- Herätessä oli pölähtänyt ja epätodellinen olo. Vatsanpohjassa oli jo kuitenkin vähän odottavaa kutinaa, että tästä se elämä muuttuu, kertoi vaatesuunnittelijan koulutuksen saanut Elina Vettenranta.

- Voi vitsi, miten tuo kruunu voi olla tuossa. Sehän on ollut Jari Sillanpäänkin päässä! kertasi puolestaan Ikaalisten artistikoulutuksen suorittanut Marko Lämsä aamun ensimmäisiä ajatuksiaan.

Kaksikko erottui
edukseen

Vettenranta ja Lämsä voittivat kilpakumppaninsa selkeästi. Tangokuningattareksi kruunattu Vettenranta voitti toiseksi tulleen Hanna Talikaisen seitsemällä pisteellä ja Marko Lämsä Jarno Itkosen kuudella pisteellä.

Tuomariston mukaan kaksikko erottui kilpajoukosta jo hyvissä ajoin ennen finaalia.

- Tämän vuoden kuninkaalliset ovat valmiita ja hienoja taiteilijoita, jotka voidaan luottavaisin mielin päästää viihdyttämään yleisöä. Heillä on hyvä ominaisuuksien kokonaisuus ja tasapaino, kuvailivat tuomaristoon kuuluneet Martti Haapamäki ja Johanna Tuomi voittoisaa kaksikkoa.

Voittajat puolestaan kuvailivat itse itseään näin:

- Positiivinen, määrätietoinen, intuitiivinen, sosiaalinen ja tunteellinen, sanoi Elina Vettenranta.

- Positiivinen, spontaani, herkkä, ujo ja hieman boheemi, kertoi puolestaan Marko Lämsä.

"Ei luurankoja kaapissa"

Tangokuningatar Elina Vettenranta on kahden alakouluikäisen lapsen äiti. Vettenrannan perheessä mahdollinen voitto ja sen mukanaan tuoma elämänmuutos puhuttiin selväksi jo etukäteen.

- Mieheni on sitoutunut hoitamaan lapset. Olen minä lapsillekin asian etukäteen selvittänyt, mutta en tiedä miten hyvin he ovat asian sisäistäneet, kertoi 8- ja 11-vuotiaiden pojanviikareiden äiti.

Marko Lämsä on valittu tangoprinssiksi kahtena edellisvuotena, joten hän on omien sanojensa mukaan ehtinyt salaharjoitella kuninkaan roolia parin vuoden ajan. Myös avovaimo on jo ehtinyt tottua siihen, että keikkakiireet vievät Lämsää pitkin maata.

Tulevaan julkisuuteen kaksikko viittasi vakuuttamalla, ettei kaapissa ole piilossa luurankoja.

- Ei ainakaan ennen kuin te löydätte ne, hauskuutti Lämsä toimittajajoukkoa.

Kiivas keikkaputki edessä

Tuoreilla kuninkaallisilla on edessään kiireinen ja työntäyteinen syksy. Kalenterit täyttyivät yhdessä yössä, loppuvuodeksi molemmille on jo tiedossa yli 80 keikkaa.

- Keikoillani aion esittää ikivihreitä iskelmiä, tangoa ja musikaalisävelmiä. Ensimmäinen single voisi olla joku rakkaudesta kertova iskelmä, vaikka Niin paljon kuuluu rakkauteen, suunnitteli Vettenranta.

Marko Lämsä kertoi olevansa perinteisen iskelmän ystävä.

- Ensimmäinen sinkku voisi olla jotain lennokasta mutta sulavaa. Ideoita omiinkin biiseihin on, mutta niiden aika voisi olla sitten myöhemmin, hän arveli.

Tangokuninkaalliset aloittavat keikkailun ensi perjantaina. Ensimmäiset keikat ovat Turussa ja Somerolla. (STT-IS)

Näitä luetaan!
  1. 1

    Lahdesta löytynyt vainaja edelleen tunnistamatta – poliisi julkaisi poikkeuksellisesti kuvan ruumiista

  2. 2

    Kovia väitteitä K-Supermarketin palvelutiskin ruuasta ja pyllylle taputtelusta – kauppias irtisanoutui yllättäen

  3. 3

    Vuorolisiä jopa 1 460 €/kk – näissä ammateissa tienataan eniten lisillä

  4. 4

    Satuhäät palaa uudella nimellä – sulhanen suuttuu ja kävelee tiehensä kesken häävalssin

  5. 5

    Poliisi epäilee: 15-vuotias poika yritti tappaa nuoren naisen Vaasassa – ”Pidän tosi vakavana tätä asiaa”

  6. 6

    Näin päättyi Napakymppi-parin Ikaalisten matka – piikki auki, Ville jätti taksit maksamatta: ”Odotin, milloin pääsen pois”

  7. 7

    Tutkijalta hurja väite: Aivot toimivat vielä kuoleman jälkeen, joten saatat itse tiedostaa kuolleesi

  8. 8

    Poliisi: Kaivopuiston liepeiltä löytynyt vainaja on aiemmin kadonnut 53-vuotias mies

  9. 9

    Jyri lähetti viestin tytölle Brasiliassa – meni 30 sekuntia ja mies sai avaimet käteen, ilmaisen asunnon ja käskyn ruokkia kissa

  10. 10

    Marko Jantusen poika pelaa tänään uransa ensimmäisen SM-liigaottelun – ”Taitoa on kuin isällään”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Näin päättyi Napakymppi-parin Ikaalisten matka – piikki auki, Ville jätti taksit maksamatta: ”Odotin, milloin pääsen pois”

  2. 2

    Törkyvideolla esiintyvä Niki Juusela pettyi raskaasti ystäväporukkaansa – ”Luottamus on katkennut”

  3. 3

    Härski video leviää – Niki Juusela pilkkaa Juhani Tammista sukuelin kädessään

  4. 4

    Jyri lähetti viestin tytölle Brasiliassa – meni 30 sekuntia ja mies sai avaimet käteen, ilmaisen asunnon ja käskyn ruokkia kissa

  5. 5

    Pohjois-Korealta uusi varoitus Yhdysvalloille oudossa kirjeessä: ”Äärimmäinen uhkaus tuhota koko maailma”

  6. 6

    Miljonäärin 20-vuotias tytär ajoi Lexuksen väkijoukkoon Ukrainassa – viisi kuoli, kuusi loukkaantui, katu kuin ”sotatanner”

  7. 7

    Työpaikan ”pakkohaku” kostautui Kirsille, 41 – unelmatöihin ei ollut enää asiaa

  8. 8

    Aku Hirviniemi puhuu hänen ja Niina Lahtisen erosta – tyttären sanat merkitsivät paljon

  9. 9

    Nyt puhuu Niki Juuselan virtsausvideolla pilkkaama Juhani Tamminen: ”Mitä helvettiä”

  10. 10

    Ainutlaatuinen video paljastaa Pohjois-Korean pääkaupungista näkymiä, joita ei ole ennen näytetty

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

  2. 2

    Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

  3. 3

    Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

  4. 4

    Onko tässä erikoisin hääkuva ikinä? Kreikkalaiskappeli kielsi ulkomaalaisparien häät rivon kuvan seurauksena

  5. 5

    Aku Hirviniemi katosi vuosi sitten äkisti julkisuudesta – nyt hän kertoo, mitä silloin tapahtui: ”Tuijotin vain tyhjyyteen”

  6. 6

    Madonnaa, 59, syytetään räikeästä kuvanmuokkauksesta – tuoreet kuvat kertovat totuuden: ”Tämä on jo noloa”

  7. 7

    Aku Hirviniemi puhuu hänen ja Niina Lahtisen erosta – tyttären sanat merkitsivät paljon

  8. 8

    Matti Ahde kertoo sairaudestaan ja yhä jatkuvista hoidoista – ”Tilanne on vakava”

  9. 9

    Presidentti Niinistö ärähti ideologisesti työttömille: ”Se, että asiaa mainostetaan...”

  10. 10

    Jymy-yllätys: Maajussi-Heikin morsianehdokas jättää sarjan – paljastaa painavan salaisuutensa

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Lahdesta löytynyt vainaja edelleen tunnistamatta – poliisi julkaisi poikkeuksellisesti kuvan ruumiista

  2. 2

    Kovia väitteitä K-Supermarketin palvelutiskin ruuasta ja pyllylle taputtelusta – kauppias irtisanoutui yllättäen

  3. 3

    Vuorolisiä jopa 1 460 €/kk – näissä ammateissa tienataan eniten lisillä

  4. 4

    Satuhäät palaa uudella nimellä – sulhanen suuttuu ja kävelee tiehensä kesken häävalssin

  5. 5

    Poliisi epäilee: 15-vuotias poika yritti tappaa nuoren naisen Vaasassa – ”Pidän tosi vakavana tätä asiaa”

  6. Näytä lisää