Liisa, Elisa

Viihde

Niinistöstä Paukun ensimmäinen vieras

Julkaistu:

Pian virkansa jättävä Euroopan investointipankin varapääjohtaja Sauli Niinistö tapaa kauppaneuvos Paukun tyttären MTV3:n sarjassa Donna Paukku. Niinistö on mukana ensimmäisessä jaksossa, joka esitetään 27. joulukuuta.

Sauli Niinistölle saunan lauteilla makaaminen kylvettäjä Tyynen ( Anja Pohjola ) pestävänä ei ole uutta. Hän vieraili jo kauppaneuvoksen Paukun saunan lauteilla, ja MTV3 ajoi jakson ulos viime kesänä uusintana.

Paukkua esitti viime talvena edesmennyt näyttelijä Matti Tuominen. Uutuussarjassa Maria Sid on antanut kasvot Paukun varakkaalle tyttärelle, joka saapuu Italiasta isänsä kotimaahan saunottamaan julkkiksia.

Sauli Niinistö tuskin itse näkee Donna Paukun jaksoa, sillä hän matkustaa joulun alla Thaimaan Khao Lakiin. Niinistö kertoi runsas kuukausi sitten Ilta-Sanomien haastattelussa haluavansa tavata ja auttaa niitä henkilöitä, jotka auttoivat häntä tsunamikatastrofissa kaksi vuotta sitten.

Helmikuussa Euroopan investointipankissa työnsä lopettava Niinistö on ehdolla maaliskuun eduskuntavaaleissa.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Miestä ammuttu Porin keskustassa ravintolan edustalla – ampujaksi ilmoittautunut otettu kiinni

  2. 2

    70-luvun teini-idoli David Cassidy kriittisessä tilassa sairaalassa – ”Tilanne näyttää synkältä”

  3. 3

    Korsut olivat jatkosodassa seksin peruskouluja – saksalaisten tekniikoita kadehdittiin

  4. 4

    Mikaelin, 24, miljonäärivisa katkesi kuin seinään – poistui studiosta tyhjin käsin: olisitko tiennyt vastauksen 1000 euron kysymykseen?

  5. 5

    Ruotsiin on iskemässä lumimyräkkä – Etelä-Suomen oikea talvi voi alkaa jo ensi viikolla

  6. 6

    Talo Thaimaassa ja citykämppä Espanjassa: Annika, 63, kertoo, miten Lahti vaihtui halpaan elämiseen auringossa

  7. 7

    Janna-Juulia Vuorela on Miss Helsinki 2018!

  8. 8

    Kadonneesta sukellusveneestä havaittu hätäsignaaleja Argentiinassa

  9. 9

    Miehestä alkoi suihkuta rajusti verta Ikean kassalla – terveyskeskus käännytti pois tutkimatta

  10. 10

    Turkkilaisnaisen, 71, uskomattoman nuorekas ulkonäkö lyö ällikällä – kauneuden salaisuus kebab

  11. Näytä lisää
  1. 1

    KRP epäilee: Entinen huippukiekkoilija varasti parkkirahoja satoja tuhansia euroja

  2. 2

    Harvinaisen härski näky taivaalla – Yhdysvaltain laivasto närkästyi lentäjän tempusta

    Jonne Aaronin autoon ilmestyi törkeä viesti – ex-tyttöystävä vakuuttaa viattomuuttaan: ”Mulla on alibi!”

  6. 6

    40-vuotias äiti ja teini-ikäiset tyttäret sekoittivat netin – yhteisselfiet saavat katsojan hämmennyksen valtaan

  7. 7

    Korsut olivat jatkosodassa seksin peruskouluja – saksalaisten tekniikoita kadehdittiin

  8. 8

    AC/DC-kitaristi Malcolm Young on kuollut

  9. 9

    Magneettikuvat paljastivat Tonin aivoista jotain hirveää – koko siihenastinen elämä katosi yllättäen muistista

  10. 10

    Grease-tähden poikaystävä katosi kuin tuhka tuuleen vuonna 2005 – yksityisetsivät tutkivat kuolemaa turhaan 12 vuotta: Mysteeri ratkesi

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Isänsä leikkipuistossa puukottama kolmi­vuotias kuoli – poliisi joutui pysäyttämään väkivallanteon voimakeinoin

  2. 2

    Yleisö häkeltyi: Sihteeri Katja kertoi seksielämästään tv-ruudussa – paukautti totuuden Napakympissä

  3. 3

    Karu ruumiinavaus julki: vuosikymmeniä steroideja käyttäneen kehonrakentajan sydän oli kasvanut luonnottomaksi

  4. 4

    Kahden viikon päästä ei enää selviä sakoilla – huolimatonta autoilijaa uhkaa vähintään tonnin lisävero

  5. 5

    Frederik palasi matkoilta kotiin ja purskahti itkuun – avovaimo oli pakannut tavaransa ja lähtenyt

  6. 6

    Porvoon puukotusmurhasta epäillyn veli varoitti surmatun 3-vuotiaan äitiä: Vaihda lukot

  7. 7

    Mitä sinä näet kuvassa? 1800-luvulla maalattu teos häkellyttää – naisen kädessä on tutunnäköinen esine

  8. 8

    6 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat juomasta maitoa

  9. 9

    Nuoren naisen pyörätuoli horjahti bussin ovella kohtalokkain seurauksin – kuskin reaktio tyrmistytti

  10. 10

    ”Heräsin siihen, kun kaverini isä oli riisunut housuni” – 15 vuoden takainen painajainen ei unohdu Marian mielestä

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Miestä ammuttu Porin keskustassa ravintolan edustalla – ampujaksi ilmoittautunut otettu kiinni

  2. 2

    70-luvun teini-idoli David Cassidy kriittisessä tilassa sairaalassa – ”Tilanne näyttää synkältä”

  3. 3

    Korsut olivat jatkosodassa seksin peruskouluja – saksalaisten tekniikoita kadehdittiin

  4. 4

    Mikaelin, 24, miljonäärivisa katkesi kuin seinään – poistui studiosta tyhjin käsin: olisitko tiennyt vastauksen 1000 euron kysymykseen?

  5. 5

    Ruotsiin on iskemässä lumimyräkkä – Etelä-Suomen oikea talvi voi alkaa jo ensi viikolla

  6. Näytä lisää