Linnan kiihkeät jatkot - Viihde - Ilta-Sanomat

Linnan kiihkeät jatkot

Julkaistu: 8.12.2005 0:00

Kansanedustaja Marja Tiura ja ministeri Pertti Salolainen saapuivat presidentin itsenäisyyspäivävastaanotolle yksin ja eri ovista.

Linnan tungoksessa he tapasivat tuttujaan ja miettivät, mihin kannattaisi lähteä jatkoille. Kumpikin uumoili alkuillasta, että menee suoraan kotiin, sillä yksin on niin tylsä liikkua.

Sitten tuli pelastava enkeli, kansanedustaja Leena Harkimo, joka tietää millaista on olla suuressa juhlassa yksin. Hän pyysi miesystävänsä Timo Kousan kanssa Tiuraa ja Salolaista jatkoille ravintola Kalastajatorpalle.

Kalastajatorpan pyöreässä salissa Salolainen tanssitti Tiuraa niin ahkeraan ja intensiivisesti, ettei se jäänyt keneltäkään huomaamatta.

Pariskunta viihtyi tanssilattialla todella tiiviisti. He nauttivat toistensa sekä Harkimon ja Kousan seurasta aina pikkutunneille asti. Marja Tiura oli uumoillut Linnan saleissa kävellessään, että mitenkähän illan aikana käy tanssi. No, hyvin se meni, sillä tanssittajaksi löytyi upeasti hoikistunut ja samalla nuorentunut entinen Lontoon-suurlähettiläämme Pertti Salolainen.

Tiura lähti jatkoilta kotiin samalla taksilla Salolaisen ja kansanedustaja Kimmo Sasin kanssa. Sasin puoliso oli lähtenyt kotiin jo aiemmin.

Tanssiparketilla vietetyt herkät hetket Pertti Salolaisen kanssa eivät Tiuran mukaan olleet tanssahtelua kummempia.

- Oli todella hauskaa tanssia. Meitähän oli siellä iso revohka ja tanssinhan minä Kimmonkin kanssa. Ei todellakaan ole kyse romanssista! kansanedustaja naurahtaa.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?