Kyyneleet virtasivat Kirkan muistokonsertissa

Julkaistu: , Päivitetty:

Ystävänpäivän iltaa vietettiin eilen Hartwall Areenalla Kirkaa muistellen. Hallissa kaikui toinen toistaan upeampia tulkintoja hänen esittämänään tutuksi tulleista kappaleista.

Yleisö liikuttui esityksistä kyyneliin saakka - niin myös Kirkan leski Paula Nummela.

Illan aikana odotettiin Nummelan ja Kirkan siskon Muska Babitzinin kohtaamista. Siskon ja lesken välit kärjistyivät konsertin järjestämisen aikana ilmiriidaksi saakka - torstaina naisten sähköinen kohtaaminen jäi kuitenkin näkemättä.

Muska vältteli illan aikana mediaa ja jätti väliin lehdistötapaamisen, jossa illan artistit esittäytyivät ennen suurkonsertin alkua. Aiemmin hän uhkasi jättää jopa koko konsertin väliin, mutta kiipesi kuitenkin esiintymislavalle.

Muska kommentoi hänen ja Nummelan välejä ennen konsertin alkua sanomalla, että kaikki on ihan ok.

-...ainakin minun puoleltani. Emme ole riidoissa, hän kertoi mutta lisäsi perään:

- Tai ainakaan minulla ei ole kenenkään kanssa riitaa - voihan sitä joku yksinkin halutessaan riidellä.

Hyväntekeväisyyskonsertissa kuultiin kaikkiaan 28 kappaletta 14 artistin esittämänä. Tunteikas ilta huipentui Kirkan sisarusten Muskan, Ykän ja Annan yhteisesiintymiseen. Babitzinit lauloivat illan esiintyjäkaartin säestämänä edesmenneen Sammy-veljensä hitin Daa-Da, Daa-Da.

Sitä ennen Muskan tykitti Krokotiilirockin, Leijat sekä Hengaillaan -biisin ja sai 7000-päiseltä yleisöltä raivoisan vastaanoton.