Viihde

Laulajalupauksen kuulo heikkenee

Julkaistu:

Laulaja Juha Metsäperä, 28, on julkaissut toisen levynsä ja iskelmäkeikkoja riittää 150 vuodessa. Hän on päässyt laajalti toteuttamaan unelmaansa, mutta orastavaa menestystä varjostavat ongelmat kuulon kanssa. Juha toivoo työskentelevänsä ammatissa loppuelämänsä, mutta toisinkin voi käydä - oli menestystä sitten kuinka paljon tahansa.

- Kuuloni heikkenee. Korviani on jouduttu puhkomaan pienestä pitäen ja minulla on myös periytynyt alentunut kuulo. Papallani on huono kuulo, samoin isälläni, velipojallani sekä tämän lapsella, Juha listaa.

Juhalla on takanaan kaksi suurempaa korvaleikkausta ja huonontunut kuulo haittaa välillä myös arkielämää. Juha ei ole myöskään suojannut kuuloaan riittävästi.

- Siinäpä se, kuulon suojaamisesta on jatkossa huolehdittava enemmän, Juha lupailee.

Välillä hän miettii, mitä kaikesta tulee. Esimerkiksi flunssan aikana hän ei kuule yhtään mitään.

- Korvatulehduksista johtuen en kuule ylä-ääniä. Ehkä minusta ei tule tuottajaa, mutta eipä se säveltämistä vaikeuta. Olen ihan sinut asian kanssa, tuoreelle julkaisulleen kappaleen tehnyt artisti toteaa.

Tulevaisuuden suhteen Juha haluaa olla myönteinen. Jopa hänen vanhalla papallaan on kuuloa vielä hieman jäljellä. Keikkapuolellakin näyttää hyvältä, sillä jo lähes kaikki ensi vuoden viikonloput ovat Juhalla täynnä keikkoja.

- Toivon, että pystyn tekemään tätä työtä aina. Katsotaan sitten miten käy, Juha miettii.