Kiertueen perunut Amy vieroitukseen? - Viihde - Ilta-Sanomat

Kiertueen perunut Amy vieroitukseen?

Amy Winehouse perui kiertueensa eilen.

Julkaistu: 28.11.2007 11:39

Eilen kiertueensa perunut laulaja Amy Winehouse on lehtitietojen mukaan kirjautunut vieroitushoitoon. Winehouse on vihdoin ymmärtänyt tarvitsevansa apua, ystävät kertovat.

Hän kävi eilen tapaamassa lääkäriä, joka määräsi hänelle hoitoa huumeriippuvaisuuteen, Daily Mail -lehti kertoo.

Winehouse on ilmeisesti nyt palannut Causeway-klinikalle, jossa hän on ollut vieroituksessa jo kaksi kertaa aikaisemminkin.

- Amy on perunut kaikki esiintymisensä loppuvuodeksi lääkärin määräyksestä, laulajan tiedottaja totesi.

Amy itse kertoi, ettei hän pysty esiintymään ilman tukea aviomieheltään Blake Fielder-Civililtä, joka on parhaillaan vankilassa.

- En pysty antamaan kaikkeani ilman Blakea. Olen todella pahoillani, mutta en halua esiintyä puolittain, Amy kirjoitti faneilleen.

Amyn anoppi Georgette Civil sanoi olevansa iloinen päätöksestä:

- Nyt voimme keskittyä hänen vieroitukseensa, nainen sanoi.

- Hän oli todella onneton kiertueen peruuntumisesta. Hän ei halua pettää fanejaan, mutta hänellä ei ollut muuta mahdollisuutta.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?