Kikka suunnittelee paluuta keikkalavoille - Viihde - Ilta-Sanomat

Kikka suunnittelee paluuta keikkalavoille

Kuvituskuva
Julkaistu: 14.6.2005 0:00

Kikka eli Kirsi Siren, 40, aikoo jälleen syöksyä keikkalavoille kuin sukkula Venukseen. Vuoden keikkataukoa pitänyt rohkeiden hittien tulkki suunnittelee palaavansa kansan pariin syksyllä.

- Ihmiset ja esiintyminen yleensä ajavat takaisin keikoille, Kikka kertoo.

Kikka kuitenkin painottaa, ettei mitään ole lyöty vielä lukkoon. Levyttämistäkin voi harkita kunnolla vasta syksyllä, mikäli paluu toteutuu.

Kikka ilmoitti viime elokuussa lopettavansa keikkailun toistaiseksi. Hän ei tuolloin perustellut yksityiskohtaisesti keikkataukonsa syitä.

- Halusin vain levätä. Olen kuitenkin tehnyt tätä työtä 20 vuotta ja olin liikaa keikoilla, Kikka kertoo nyt.

Ennen sapattivuotta Kikan huojuva terveys huolestutti faneja, ja laulajan huhuttiin kärsivän alkoholiongelmasta. Kikka kuitenkin kiistää, että alkoholinkäyttö olisi syynä lepovuoteen.

Tuoreimmat osastosta