Suosikkiyhtye Zen Café jää tauolle

Julkaistu:

Zen Café vetäytyy kiertueensa jälkeen tauolle, jonka pituutta bändi ei ole päättänyt. Yhtyeen fanit voivat lohduttautua sillä, että trio ei ole puhunut lopettamisesta.

Loppuunmyyty Helsingin-keikka 13. lokakuuta on silti toistaiseksi yhtyeen viimeinen.

Perjantaina Jättiläinen-kokoelmansa julkaiseva Zen Café on pysynyt vuosia yhtenä Suomen suosituimmista kokoonpanoista.

Laulaja-kitaristi Samuli Putron, basisti Kari Nylanderin ja rumpali Pete Parkkosen matka huipulle sujui verkkaisan varmaan tahtiin, ja viimeistään tämän ja edellisen kesän festivaalikeikat sinetöivät kymmenvuotiaan bändin seisovan tukevasti suomirockin huipulla.

Paljon suositummaksi ei tässä maassa ole mahdollista mennä. Sen myöntää myös Putro päivän IS:ssa.