Jennifer Aniston rakastui työkaveriinsa?

Julkaistu:

Näyttelijä Jennifer Anistonin kerrotaan iskeneen silmänsä viimeisimpään vastanäyttelijäänsä.

Jennifer ja Aaron Eckhart tutustuivat filmatessaan Traveling-nimistä elokuvaa Vancouverissa Kanadassa. Romanttisen draaman myötä parista on kuulemma tullut erottamaton.

- He tulevat toimeen niin loistavasti, että koko filmiporukka on vakuuttunut heidän olevan muutakin kuin pelkkiä ystäviä. He todella nauttivat toistensa seurasta, lähde kuiskii Femalefirst-nettisivuston mukaan.

Eckhart on tuttu muun muassa elokuvasta Erin Brokovich, jossa hän näytteli Julia Robertsonin kanssa. Mies on hiljattain eronnut pitkäaikaisesta tyttöystävästään. Hänen kerrotaan suositelleen Anistonia uuden leffan naispääosaan.

Lähteen mukaan Aniston suostui ottamaan roolin vastaan pitkälti Eckhartin takia.

- Hän on halunnut työskennellä Aaronin kanssa jo vuosia ja oli hyvin imarreltu siitä, että Aaron piti Jenniferiä ykkösvalintana tähän rooliin.

Anistonin on pitkään kerrottu haikailevan exänsä perään. Brad Pitt jätti hänet rakastuttuaan vastanäyttelijäänsä Angelina Jolieen vuonna 2005. Nyt koko Hollywood odottaa henkeään pidättäen sitä, kohtaavatko Aniston ja Jolie ensimmäistä kertaa eron jälkeen. Heidät molemmat on kutsuttu Oscar-gaalaa edeltävään hyväntekeväisyysjuhlaan.