Politiikkaan lähtevä Jasmin Mäntylä ei kadu kohuja

Julkaistu:

Syksyn kunnallisvaaleissa Oulussa kokoomuksen kunnallisvaaliehdokkaana oleva kohujulkkis Jasmin Mäntylä, 26, ei kadu värikästä menneisyyttään.

Hän pistää monet asiat nuoruuden ja kokemattomuuden piikkiin, olihan hän vasta 12-vuotias aloittaessaan mallintyöt.

- Jokaisella on menneisyys. On outoa, ettei voisi antaa toista mahdollisuutta vaan olisi ikään kuin tuomittu loppuelämäksi, kun on joskus tehnyt tyhmyyksiä.

Mikä on pahin tyhmyytesi?

- En tiedä. Niitä on aika paljon. Jotkut vuodet olivat kokonaisuudessaan sellaista lööppimössöä, Jasmin naurahtaa.

Jasmin on Oulun opetuslautakunnan varajäsen ja ehdolla tulevissa kunnallisvaaleissa.

- Ärsyttää, kun jotkut puhuvat minusta julkkisehdokkaana, vaikka olen ollut mukana poliittisissa jutuissa jo monta vuotta, Jasmin harmittelee.

Jasmin on ollut kokoomuksen jäsen kahdeksan vuotta ja tehnyt vaalityötä muun muassa kansanedustaja Lyly Rajalan taustalla. Hän oli mukana myös Sauli Niinistön presidentinvaalikampanjassa.

Onko kohujulkisuus syönyt uskottavuuttasi toimia politiikassa?

- Ehkä joidenkin silmissä, mutta mitä olen tavannut Oulussa ihmisiä ja heiltä kasvotusten kuullut, niin palaute on ollut positiivisempaa kuin olisin itsekään ajatellut. Ja julkisuus opetti kuitenkin paljon asioita, joita ei koulussa voi oppia.

Kimmo Rantanen