Jessica Alba IS:lle: Pidän kurveistani - Viihde - Ilta-Sanomat

Jessica Alba IS:lle: Pidän kurveistani

Jessica Alban muodoista pitävät myös monet muut kuin hän itse. Hänet on äänestetty useaan kertaan maailman seksikkäimpien naisten joukkoon.

Julkaistu: 15.6.2007 12:11

Jumalaisen kaunis Jessica Alba on kruunattu seksikkäimmäksi supersankariksi.

Ihmeneloset-elokuvassa näyttelevä Jessica päihitti rinnan mitalla kisassa toiseksi tulleen Alias-tähti Jennifer Garnerin.

IS tapasi Alban eilen Lontoossa, jossa hän oli markkinoimassa ensi-iltaan tulevaa elokuvaansa.

- Totta kai tällaiset tulokset ovat imartelevia, en pane niitä pahakseni. Pidän kurveistani, vaikka en koskaan esiintyisi alasti valkokankaalla, Alba totesi.

Jessica kuitenkin haluaa tulla muistetuksi mieluummin rooleistaan ja näyttelijäntyöstään kuin kurveistaan.

Alba esittää Ihmenelosissa Susan Stormia, joka muuttuu välillä näkymättömäksi.

- Olen aina ihaillut Supermiestä. Jos minulla olisi jokin superominaisuus, haluaisin mieluiten lentää, hän pohti.

Kisassa kolmanneksi sijoittui Halle Berry. Miessankareista seksikkäin on Hugh Jackman.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?