Kauno, Kasperi

Viihde

Sani ja Turkka avoliittoon

Julkaistu:

Laulaja Sani ja näyttelijä Turkka Mastomäki ovat muuttaneet yhteen. Tähän asti suhteestaan varsin vaitonainen pariskunta kertoi eilen IS:lle, että päätös yhteen muuttamisesta syntyi nopeasti.

- Yhteinen työkeikkamme Komediateatteri Arenassa päättyi, ja päätökset jatkosta piti tehdä nopeasti. Se oli sitten joko tai, hyväntuulinen Sani nauroi.

Turkka jatkoi, että hän oli se, joka muutti tavaransa Sanin luokse.

- Asumme Sanin asunnossa pääkaupunkiseudulla, Käenpesä -sarjassa näyttelevä Turkka kertoi.

Onnelliselta, joskin ujostelevalta vaikuttanut pari esiintyi eilen ensi kertaa julkisesti yhdessä Vares2 - Jäätynyt enkeli -elokuvan ensi-illassa.

- Olemme kerran aiemmin käyneet yhdessä elokuvissa, sivuroolin elokuvassa tekevä Turkka muisteli.

Pariskunta on tuntenut toisensa puoli vuotta. He tapasivat Natoni on toista maata -revyyn parissa.

- Ei meillä oikeastaan ollut yhtään yhteistä kohtausta, joten emme varsinaisesti tehneet yhdessä töitä. Työ ja yksityiselämä pidetään jatkossakin erillään, pariskunta jutteli.

Uutta levyä tekevä Sani erosi pitkän seurustelun jälkeen edellisestä miesystävästään loppukesästä. Sani ja Turkka nähtiin ensi kertaa yhdessä helsinkiläisessä yökerhossa elokuun lopussa.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Moskovan ex-lähettiläs Himanen: Suomen haettava Natoon pian – ja ilman kansanäänestystä

  2. 2

    Kommentti: Pitäisikö ”työn välttelijöiltä” viedä tuet? Ei mitään hyötyä

  3. 3

    Näin päättyi Napakymppi-parin Ikaalisten matka – piikki auki, Ville jätti taksit maksamatta: ”Odotin, milloin pääsen pois”

  4. 4

    Kimi Räikköseltä tiukka vastaus toimittajalle: ”En tiedä, mistä puhutte”

  5. 5

    Pohjois-Korealta uusi varoitus Yhdysvalloille oudossa kirjeessä: ”Äärimmäinen uhkaus tuhota koko maailma”

  6. 6

    Helsingin Kaivopuiston edustalta löytyi miehen ruumis

  7. 7

    Ainutlaatuinen video paljastaa Pohjois-Korean pääkaupungista näkymiä, joita ei ole ennen näytetty

  8. 8

    40 vuotta Lynyrd Skynyrd -yhtyeen tuhoisasta lentoturmasta – näin kaikki tapahtui

  9. 9

    Kansanedustaja Antti Lindtman, 35, ja Kaija Stormbom, 54, paljastivat lapsensa lasketun ajan: ”Olen hermona ja odotan tulevaa onnellisin mielin”

  10. 10

    Kahdeksan auton ketjukolari liukkaalla Kolmostiellä – heittelehtinyt auto törmäsi muihin autoihin

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Näin päättyi Napakymppi-parin Ikaalisten matka – piikki auki, Ville jätti taksit maksamatta: ”Odotin, milloin pääsen pois”

  2. 2

    Törkyvideolla esiintyvä Niki Juusela pettyi raskaasti ystäväporukkaansa – ”Luottamus on katkennut”

  3. 3

    Härski video leviää – Niki Juusela pilkkaa Juhani Tammista sukuelin kädessään

  4. 4

    Aku Hirviniemi puhuu hänen ja Niina Lahtisen erosta – tyttären sanat merkitsivät paljon

  5. 5

    Presidentti Niinistö ärähti ideologisesti työttömille: ”Se, että asiaa mainostetaan...”

  6. 6

    Uutuuskirja: Naimisissa ollut Olli Lindholm tapasi nuoren Eveliina-rakkaansa saunalla – ”Olin kuin kissa pistoksissa”

  7. 7

    Nyt puhuu Niki Juuselan virtsausvideolla pilkkaama Juhani Tamminen: ”Mitä helvettiä”

  8. 8

    Työpaikan ”pakkohaku” kostautui Kirsille, 41 – unelmatöihin ei ollut enää asiaa

  9. 9

    Me Naiset: Rosa Meriläinen treenaa vaginaansa – ”Nostan esimerkiksi ketsuppipulloa”

  10. 10

    Miljonäärin 20-vuotias tytär ajoi Lexuksen väkijoukkoon Ukrainassa – viisi kuoli, kuusi loukkaantui, katu kuin ”sotatanner”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

  2. 2

    Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

  3. 3

    Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

  4. 4

    Onko tässä erikoisin hääkuva ikinä? Kreikkalaiskappeli kielsi ulkomaalaisparien häät rivon kuvan seurauksena

  5. 5

    Aku Hirviniemi katosi vuosi sitten äkisti julkisuudesta – nyt hän kertoo, mitä silloin tapahtui: ”Tuijotin vain tyhjyyteen”

  6. 6

    Madonnaa, 59, syytetään räikeästä kuvanmuokkauksesta – tuoreet kuvat kertovat totuuden: ”Tämä on jo noloa”

  7. 7

    Matti Ahde kertoo sairaudestaan ja yhä jatkuvista hoidoista – ”Tilanne on vakava”

  8. 8

    Aku Hirviniemi puhuu hänen ja Niina Lahtisen erosta – tyttären sanat merkitsivät paljon

  9. 9

    Jymy-yllätys: Maajussi-Heikin morsianehdokas jättää sarjan – paljastaa painavan salaisuutensa

  10. 10

    Jyväskyläläinen Toni, 39, osui kultasuoneen – kotivarastossa kehitetty ”seos” saavutti ilmiömäisen suosion vain 3 viikossa

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Moskovan ex-lähettiläs Himanen: Suomen haettava Natoon pian – ja ilman kansanäänestystä

  2. 2

    Kommentti: Pitäisikö ”työn välttelijöiltä” viedä tuet? Ei mitään hyötyä

  3. 3

    Näin päättyi Napakymppi-parin Ikaalisten matka – piikki auki, Ville jätti taksit maksamatta: ”Odotin, milloin pääsen pois”

  4. 4

    Kimi Räikköseltä tiukka vastaus toimittajalle: ”En tiedä, mistä puhutte”

  5. 5

    Pohjois-Korealta uusi varoitus Yhdysvalloille oudossa kirjeessä: ”Äärimmäinen uhkaus tuhota koko maailma”

  6. Näytä lisää