Heikki, Henna

Viihde

Maajussit: Tunteet viilenevät!

Julkaistu:

Maajussille morsian -ohjelman alussa parit lirkuttivat toisilleen silmät säkenöiden. Ohjelman edetessä todelliset luonteenpiirteet ovat pulpahtaneet pintaan, eivätkä kaikki ole totuuden paljastumisesta innoissaan.

Ohjelman sisukkain sissi on lupsakka savolaismies Jussi. Ihastunut lippalakkimies ei lannistu, vaikka särmikkään Anu -morsiamen tunteet eivät roihua.

Eilisessä kaupunkilomajaksossa Porvoossa lomaileva pariskunta vaikutti vaisulta. Jussi ilmoittaa syyksi kuvauspäiväksi iskeneen flunssan.

Kuumeesta huolimatta Jussi piiritti Anua sinnikkäästi.

- Mulla on hirveän pitkä pinna siviilipuolella, sen takia en vähästä lannistu. Olen perinyt pitkän pinnan ja luonteen äidiltäni, Jussi selittää.

Eripurasta huolimatta Jussi vakuuttaa, että Anullakin oli tunteet pelissä.

- Jos olisin ollut terve, minulla olisi ollut paljon enemmän annettavaa ja otettavaa, Jussi heittää salaperäisesti.

Myös Miian ja Anssin suhde kääntyi romantiikan osalta yksipuoliseksi.

Anssi osti rakkaalleen lahjoja ja Miia kertoi haaveistaan: ihanasta miehestä, työstä ja maatilasta lehmineen.

- Mutta onko se mies Anssi, sitä en tiedä, Miia pohti.

Miia kertoi Ilta-Sanomille aiemmin, että Anssin rakkaudentunnustuksen tuntuivat välillä ahdistavilta.

- Anssi on tosi mukava, ja kyllä minullakin on ollut tunteita. Mutta välillä tuli sellainen olo, että voitko puhua jostain muustakin kuin minusta.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Radiojuontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

  2. 2

    Nelihenkinen perhe löytyi kuolleena Ruotsissa – vanhempien allekirjoittama kirje paljasti järkyttävän motiivin

  3. 3

    Lähes 50 kiloa laihtunut Antti Railio Iskelmällä rankasta vuodestaan: ”Erosin puolisostani ja se vei aika syviin vesiin”

  4. 4

    Jari Sillanpään kodista löytyi nestepusseja – poliisi hämmästyi käyttösyystä: ”En ole koskaan kuullut tällaisesta”

  5. 5

    Pandaparin yhteiselo käynnistyi Ähtärissä: ”Hyvältä se kemia on näyttänyt”

  6. 6

    Las Palmasin lentokaaos: Ilmasilta Ouluun häämöttää – matkassa yksi mutka

  7. 7

    Uusi pakastepizza sai legendan maineen, mutta monessa Lidlissä ovat vastassa vain tyhjät laarit: ”Nähty täällä”, ihmiset vinkkaavat toisilleen

  8. 8

    Menikö tuttu hieroja liian pitkälle? 47-vuotiasta miestä syytetään naisasiakkaan seksuaalisesta ahdistelusta

  9. 9

    Apu: Nina Mikkonen isoon leikkaukseen – ”Leikkauspäivänä tulee kuluneeksi tasan vuosi Timo T. A:n kuolemasta”

  10. 10

    Meghan Markle rikkoi räikeästi protokollaa kouluvierailulla – teki kuninkaallisilta tiukasti kielletyn eleen

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Meghan Markle rikkoi räikeästi protokollaa kouluvierailulla – teki kuninkaallisilta tiukasti kielletyn eleen

  2. 2

    Järisyttävän elämänmuutoksen tehnyt Ringa Ropo saapui Urheilugaalaan ensi kertaa uuden rakkaansa kanssa – pari hehkui onnea punaisella matolla

  3. 3

    Näin Jari Sillanpää kertoi poliisille huumeiden käytöstä – lue kuulustelu sanasta sanaan: ”Nautin polttamalla amfetamiinia”

  4. 4

    Pikkulapsi sairaalaan Las Palmasin lentohelvetistä – kapinoivat matkustajat vaativat tavaroitaan lentokoneesta

  5. 5

    Espoosta paljastui järkyttävä suhdehelvetti: Oma mies hakkasi naista vuosien ajan joka viikko ja raiskasi kerran kuussa

  6. 6

    Mitä kuuluu Poliisiopisto-elokuvien tähdille? Näin heille kävi 80-luvun hittielokuvien jälkeen: lääkeyliannostus, traaginen kuolema...

  7. 7

    ”Lapset oksentavat, vanhukset pyörtyvät” – Las Palmasissa 36 tuntia odottanut Olli-Pekka haukkuu matkanjärjestäjän

  8. 8

    Uusi pakastepizza sai legendan maineen, mutta monessa Lidlissä ovat vastassa vain tyhjät laarit: ”Nähty täällä”, ihmiset vinkkaavat toisilleen

  9. 9

    Jari Sillanpään kodista löytyi nestepusseja – poliisi hämmästyi käyttösyystä: ”En ole koskaan kuullut tällaisesta”

  10. 10

    Nelihenkinen perhe löytyi kuolleena Ruotsissa – vanhempien allekirjoittama kirje paljasti järkyttävän motiivin

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Äiti aavisti pahaa, kun Sanna-Marin Facebook-kuva oli vaihtunut yöllä – kodista paljastui kauhein mahdollinen painajainen

  2. 2

    Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

  3. 3

    Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

  4. 4

    Tällaisia ovat vanhempien naisten seksimatkat Gambiassa – nuoret ”rantapojat” tarjoavat seuraa häkellyttävän aktiivisesti

  5. 5

    Autoilija ajoi ikkunat huurussa ABC-asemalle, eikä poliisi ”ollut 20 vuoden aikana nähnyt yhtä tyhmää miestä”

  6. 6

    Isän karmiva aavistus osui oikeaan: Päätti toimia vastoin poliisin ohjeita ja löysi poikansa viime hetkellä

  7. 7

    Anna-Leena Härkönen ärsyyntyi Teneriffan-lennollaan rasittavasta ilmiöstä koneen vessajonossa – oletko huomannut tällaista käytöstä?

  8. 8

    Palkittu muusikko kävi käsiksi ja roikkui juontajan rinnuksissa – haukkui gaalassa Ylen, helsinkiläiset ja Lilli Paasikiven

  9. 9

    Hugh Hefnerin leski Crystal, 31, palasi julkisuuteen täysin muuttuneena – povipommityyli on nyt historiaa: elelee elatusmaksuilla

  10. 10

    13 sisarusta löydettiin kammottavista oloista kotoaan Yhdysvalloissa – vanhemmille syytteet kidutuksesta

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Radiojuontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

  2. 2

    Nelihenkinen perhe löytyi kuolleena Ruotsissa – vanhempien allekirjoittama kirje paljasti järkyttävän motiivin

  3. 3

    Lähes 50 kiloa laihtunut Antti Railio Iskelmällä rankasta vuodestaan: ”Erosin puolisostani ja se vei aika syviin vesiin”

  4. 4

    Jari Sillanpään kodista löytyi nestepusseja – poliisi hämmästyi käyttösyystä: ”En ole koskaan kuullut tällaisesta”

  5. 5

    Pandaparin yhteiselo käynnistyi Ähtärissä: ”Hyvältä se kemia on näyttänyt”

  6. Näytä lisää