Renny Harlin pettyi Mannerheim-filmin keskeytymiseen

Julkaistu:

Marsalkka Mannerheimista kertovan suurelokuvan valmistelut keskeytyvät. Filmin ohjaajaksi oli pestattu Renny Harlin, jonka oli määrä aloittaa kuvaukset tämän vuoden kesän lopulla.

- On surullista, että vuosia jatkuneen käsikirjoituksen hiomisen ja tuotannon esivalmistelun jälkeen elokuvaa ei saada elokuvateattereihin joulukuussa 2007. Näkemyksemme mukaan tällaisten mittasuhteiden elämäntarinaa ei voida kertoa pienieleisenä sisätiladraamana, vaan elokuva vaati tietyn kokoisen budjetin, Renny Harlin sanoo Los Angelesissa antamassaan lausunnossa.

Tuotantoyhtiö Solar Films ja Champion of Liberty -yhdistys ilmoittivat tänään, että hankkeen keskeytys johtuu aikapulasta. Elokuvan 12 miljoonan euron tuotantobudjettia ei saatu kokonaan katettua määräajassa.

Mannerheim-elokuvan oli määrä tulla ensi-iltaansa Suomen itsenäisyyden 90-vuotispäivänä joulukuussa 2007.

Solar Films tai Champion of Liberty eivät sulje pois mahdollisuutta tehdä Mannerheim-elokuva myöhemmin.

Käsikirjoituksen elokuvaa varten teki Heikki Vihinen. Mannerheim-filmihanke on ollut viime päivinä runsaasti esillä julkisuudessa. Keskustelua on käyty muun muassa tappiotakauksesta, jota Solar Films haki valtiovallalta. (STT-IS)