Lehti: Jani Sievinen helpottui huoltajuussovusta

Julkaistu:

Jani Sievinen kertoo tuoreessa 7 päivää -lehdessä, että sovun syntyminen huoltajuusriidassa Susanna Sievisen kanssa oli hänelle suuri helpotus.

IS kertoi tiistaina ex-avioparin saaneen sovittua kiistansa poikiensa Aleksanterin, 11, ja Aaronin, 7, huoltajuudesta. Jani Sievinen kertoi tuolloin, että pojat jäävät Suomeen.

- Olen todella helpottunut. Lapset pysyvät minulla ja käyvät koulua Nummelassa. Susanna tapaa heitä käydessään Suomessa, Sievinen selvittää 7 päivää -lehdessä.

Kiista syntyi, kun Ateenassa malliagenttina työskentelevä Susanna Sievinen ilmoitti halustaan ottaa yhteiset lapset pysyvästi luokseen Kreikkaan. Nyt syntyneen sopimuksen myötä poikien osoite on tästä lähtien isän luona. Vanhemmilla on yhteishuoltajuus.

Jani Sievinen kertoo 7 päivää -lehdessä olevansa tätä nykyä koti-isä, sillä hänen avovaimonsa Mari Samuelsen on palannut sosionomi-opintojensa pariin. Jani hoitaa päivisin kotona parin viiden kuukauden ikäistä Felicia-tytärtä.