Arvi Lindille tarjotaan teatteriroolia

Julkaistu:

Eläkkeellä oleva uutistenlukija Arvi Lind myöntää, että hänelle on ehdotettu pikkuroolia Uuden Iloisen Teatterin tulevassa produktiossa. Vielä tämän vuoden Aikuisten oikeesti -ilottelussa Arvia ei kuitenkaan nähdä.

Uuden Iloisen Teatterin johto- ja voimahahmoihin kuuluva käsikirjoittaja Jukka Virtanen on ehdottanut Lindille roolia.

- Ehkä Jukka vain ehdotti sitä leikillään, kun hän sanoi, että minulle kaavaillaan heidän tulevaan revyyhynsä pientä roolia, Arvi Lind tuumaa.

Jos roolia tarjotaan, Arvi Lind lupaa suhtautua asiaan vakavalla mielellä.

- Totta kai suhteellisuuden taju täytyy säilyttää, mutta en kiellä, etteikö minua ajatus kiinnosta.

Veitikkamainen Lind kertoo, että onpa hänellä oikein kokemustakin näyttelemisestä. Kansakoulussa ollessaan vuonna 1948 hän näytteli Prinsessa Ruususessa linnan muuria.