Renny toi poikansa Suomeen - Viihde - Ilta-Sanomat

Renny toi poikansa Suomeen

Kuvituskuva
Julkaistu: 18.8.2006 6:59

Ohjaaja Renny Harlin otti lomaa elokuvatöistä ja vierailee Suomessa. Lomalleen hän on saanut mukaan mieluisan seuralaisen, poikansa Luukaksen.

- Loman aikana tapaamme perhettäni ja ystäviä sekä nautimme tietysti Suomen luonnosta, Renny sanoo.

- Ei ole väliä sataako vai paistaako, aiomme Luukaksen kanssa saunoa ja käydä kalassa. Toki rapujakin maistellaan.

Luukas kastettiin Kulosaaren kirkossa, ja tämän jälkeen poika kävi isänsä kotimaassa ollessaan aivan pieni.

Elokuvaohjaaja on huomannut, että Luukas on kiinnostunut filmimaailmaa enemmän urheilusta.

- Hän on innokas eri lajien harrastaja. Luukas on hyvä amerikkalaisessa jalkapallossa ja koripallossa. Tietysti olisi mukavaa, jos Luukas suuntaisi luovalle alalle, mutta tärkeintä on, että hän on onnellinen siinä mitä tekee.

Tuoreimmat osastosta