Tekstiviestikohu satutti Satu Taiveahoa

Julkaistu:

Kansanedustajapariskunta Satu Taiveaho ja Antti Kaikkonen istuivat sunnuntain Tanssii tähtien kanssa -finaalin katsomossa totuttua totisempina, eikä pari juuri jutustellut keskenään.

Antti Kaikkosen tekstiviestittely Matti Vanhaseenkin liitetyn Drita Lulicin kanssa oli Sadulle pettymys.

- Eihän tämä nyt mukava juttu ollut. Ihmetyttää vain, että miksi tällaista tapahtuu, Taiveaho totesi IS:lle.

- Mietin sitäkin, että onkohan sillä naisella kaikki hyvin. Ettei tarvitsisi mennä tällaiseen viestittelyyn.

Satu sanoo, että hänen miehensä on kuitenkin vastuussa omista teoistaan, joten naista ei voi yksin syyttää.

- Antin pitää itse vastata teoistaan, totinen Satu sanoi Anttia katsoen.

- Satu on kyllä ottanut tämän tosi hienosti. Arvostus Satua kohtaan on vain kasvanut, Kaikkonen jatkaa.

Lue lisää aiheesta päivän Ilta-Sanomista.