Jari, Jalmari

Viihde

Matti Vanhasen vaikea tehtävä: mistä aikaa työlle ja lapsille?

Julkaistu:

Matti ja Merja Vanhasen avioerossa lapset jäävät asumaan isänsä luokse, kun Merja Vanhanen muuttaa Klaukkalan keskustaan. Vanhaset ovat tiettävästi sopineet 11- ja 14-vuotiaiden lastensa yhteishuoltajuudesta.

Pääministeri Matti Vanhaselta ja lentoemännäksi palanneelta Merja Vanhaselta vaaditaankin järjestelykykyä, jotta aikaa jää arjen rutiinien ja työelämän jälkeen riittävästi myös lapsille. Etenkin pitkää työpäivää tekevän pääministeri-isän paineet ovat suuret, sillä hänen läsnäoloaan tarvitaan kipeästi sekä kotona että politiikassa.

Lukuisat esimerkit osoittavat, että työn ja isyyden yhdistäminen ei kuitenkaan ole mahdotonta.

- Meillä on poikien suhteen ihan toimiva vuoroviikkosysteemi, Hjallis Harkimosta 2003 eronnut Leena Harkimo kertoi taannoin IS:lle.

Näyttelijä Outi Mäenpäästä tuli kahden pojan yksinhuoltaja 2000, kun hän erosi miehestään.

- Yksinhuoltajan elämä on tietysti erilaista verrattuna siihen, että on kaksi aikuista pyörittämässä arkea. Nostan hattua kaikille yksinhuoltajavanhemmille, Outi tuumi IS:n haastattelussa viime talvena.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Jari Sillanpää laihtui useita kiloja – havahtui muuttuneeseen ulkonäköönsä karulla tavalla

  2. 2

    Poptähti Christina Aguilera pelmahti gaalaan lähes tunnistamattomana: fanit ihmeissään muutoksesta

  3. 3

    10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

  4. 4

    Kenen Suomi-julkkiksen kanssa olet samanpituinen? Tarkista yli 150 nimen listasta

  5. 5

    Suomalaisesta nollan euron setelistä tuli hitti – joidenkin arvo voi nousta huimasti

  6. 6

    Pelastuslaitos sai vaikean tehtävän Kalajoelle – paikalle tarvittiin nostolava-auto

  7. 7

    Tapsa, 64, on ollut yksin koko ikänsä – ”Enää en ketään huolisikaan”

  8. 8

    NHL-seura tiedotti: Kari Lehtonen jää sivuun henkilökohtaisista syistä

  9. 9

    Tulli epäilee: Torniolaismiehen kävelyreissuilla oli rikollinen tausta – salakuljetti yli 400 kiloa nuuskaa Suomeen

  10. 10

    Pikkulapsen väitetään tuhonneen 1 100 € meikit – kuvan sekamelskasta julkaissut nainen joutui yllättävän raivon kohteeksi

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Suomen halvimman uuden auton saa vuoden alusta 8 499 eurolla – katso, kuinka lukuisten autojen hinnat laskevat

  2. 2

    Pikkulapsen väitetään tuhonneen 1 100 € meikit – kuvan sekamelskasta julkaissut nainen joutui yllättävän raivon kohteeksi

  3. 3

    Maapallon pyöriminen hidastuu – tutkijat arvioivat, että vuonna 2018 tapahtuu rajuja maanjäristyksiä

  4. 4

    Kenen Suomi-julkkiksen kanssa olet samanpituinen? Tarkista yli 150 nimen listasta

  5. 5

    10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

  6. 6

    Susan Atkins oli vain 21-vuotias osallistuessaan maailmaa järkyttäneisiin murhiin – näin Charles Mansonin ”Perheen” jäsenille kävi

  7. 7

    Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

  8. 8

    188-senttinen sairaanhoitajaopiskelija ei kelvannut muotialalle – sai tylyä palautetta vartalostaan: työskentelee nyt alusvaatemallina

  9. 9

    Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

  10. 10

    90-metrinen risteilyalus katosi vuonna 2013 – ratkaiseeko Kaliforniaan ajautunut ruosteinen hylky aavelaivan arvoituksen?

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

  2. 2

    Isänsä leikkipuistossa puukottama kolmi­vuotias kuoli – poliisi joutui pysäyttämään väkivallanteon voimakeinoin

  3. 3

    Yleisö häkeltyi: Sihteeri Katja kertoi seksielämästään tv-ruudussa – paukautti totuuden Napakympissä

  4. 4

    Kahden viikon päästä ei enää selviä sakoilla – huolimatonta autoilijaa uhkaa vähintään tonnin lisävero

  5. 5

    Frederik palasi matkoilta kotiin ja purskahti itkuun – avovaimo oli pakannut tavaransa ja lähtenyt

  6. 6

    Porvoon puukotusmurhasta epäillyn veli varoitti surmatun 3-vuotiaan äitiä: Vaihda lukot

  7. 7

    Mitä sinä näet kuvassa? 1800-luvulla maalattu teos häkellyttää – naisen kädessä on tutunnäköinen esine

  8. 8

    Juho muutti Puolaan töihin palvelemaan suomalaisia – ”Muistan yllättyneeni katsoessani ensimmäistä palkkakuittia”

  9. 9

    6 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat juomasta maitoa

  10. 10

    Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Jari Sillanpää laihtui useita kiloja – havahtui muuttuneeseen ulkonäköönsä karulla tavalla

  2. 2

    Poptähti Christina Aguilera pelmahti gaalaan lähes tunnistamattomana: fanit ihmeissään muutoksesta

  3. 3

    10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

  4. 4

    Kenen Suomi-julkkiksen kanssa olet samanpituinen? Tarkista yli 150 nimen listasta

  5. 5

    Suomalaisesta nollan euron setelistä tuli hitti – joidenkin arvo voi nousta huimasti

  6. Näytä lisää