Morgan Freeman hankkii lapsen ottolapsenlapsensa kanssa - Viihde - Ilta-Sanomat

Morgan Freeman hankkii lapsen ottolapsenlapsensa kanssa

Morgan Freeman, 72, aikoo perustaa perheen.

Morgan Freeman, 72, aikoo perustaa perheen.

Julkaistu: 9.1.2010 17:23

72-vuotias Oscar-voittaja Morgan Freeman ja hänen 27-vuotias rakkaansa E'Dena Hines ovat päättäneet hankkia lapsia yhdessä, väittää National Enquirer -lehti.

- E'Dena haluaa Morganin lapsen, sanoi sisäpiirin lähde lehden mukaan.

Hines on alunperin Freemanin ottolapsenlapsi. Hän on näet Freemanin ensimmäisen vaimon lapsenlapsi, ja Freeman ja hänen toinen vaimonsa Myrna kasvattivat Hinesia pienestä pitäen kuin omana lapsenaan.

Viimeiset kymmenen vuotta Hinesilla ja Freemanilla on kuitenkin ollut salasuhde Myrnan selän takana.

Nyt Morgan on suostunut E'Denan lapsihaaveisiin, ja aiemmin on jo paljastunut parin suunnittelevan naimisiinmenoa.

- E'Dena uskoo, että lapsi antaa hänelle lopullisen otteen Morganista, ja että Morgan menee hänen kanssaan naimisiin, kunhan ero Myrnasta on ohi, lähde kertoi.

- Morgan on suostunut E'Denan haaveisiin. Hän tietää, että olisi tuhoisaa, jos E'Dena suuttuisi ja paljastaisi julkisuuteen kaiken mitä tietää, syväkurkku sanoi.