Victoria Beckhamin haluaisi lapsen - terveyden uhalla - Viihde - Ilta-Sanomat

Victoria Beckhamin haluaisi lapsen - terveyden uhalla

Julkaistu: 4.5.2006 7:18, Päivitetty 4.5.2006 0:00

Haaveet suurperheestä uhkaavat Victoria Beckhamin terveyttä. Seuraava raskaus saattaa koitua kaunottarelle kohtalokkaaksi.

Posh on useaan otteeseen korostanut haluavansa vielä yhden lapsen, tyttären. Myös David Beckham haluaa palavasti pienen tytön pariskunnan kolmen pojan lisäksi.

Keisarileikkauksella kaikki kolme lastaan synnyttänyt Victoria kuitenkin riskeeraa oman terveytensä, jos hän tulee vielä kerran raskaaksi, lääkärit varoittelevat. Keisarileikkaus on keholle rankka operaatio ja kolmea lasta pidetäänkin Britanniassa ylärajana.

- Lapsi olisi paras lahja, jonka vaimolleni voisin antaa, David kertoi Victorian syntymäpäivillä.

Myös Posh on kertonut haaveilevansa pikku prinsessasta, jonka kynsiä hän voisi lakata ja jota hän voisi meikata.

Hän tietää riskit, mutta on valmis yrittämään raskaaksi tulemista vielä kerran miehensä toiveiden tähden.

- David uskoo, että kaikki menee hyvin. Ja kun David on saanut jotain päähänsä, hän osaa olla melko pakkomielteinen, pariskunnan ystävä kertoi Grazia -lehden mukaan.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?