Senja

Viihde

Tangokuninkaalliset vihdoin lavalle

Julkaistu:

Tuoreet tangokuninkaalliset nousivat eilen ensimmäisen kerran lavalle Turussa ja Somerolla.

Tangokuningatar Elina Vettenrannan ura lavalaulajana alkoi Turussa Uittamon tanssilavalla Vie meidät rakkauteen -tangolla.

Yleisö otti uuden tangokuningattaren vastaan kunnon taputuksin. Jos ensireaktioista voi mitään päätellä, Elinalla tulee kuningatarvuotena olemaan tanssikansan tuki takanaan. Hiukan ujonoloinen, mutta varmasti laulanut tangokuningatar selvisi tulikasteestaan hyvin.

Illan keikkaa Elina odotti takahuoneessa rennon oloisena, vaikka väittikin, että jännitystä on ilmassa. Kyseessä oli Elinan elämän ensimmäinen lavakeikka.

- Innoissani olen tätä päivää odottanut, mutta yleisöhän se viime kädessä päättää ottaako minut omakseen vai ei, Elina huokaili.

Hiekkaa -tango aloitti tangokuningas Marko Lämsän keikan Someron Esankallion lavalla. Tunnelma oli rento, ja kansa nautti Lämsän tunteikkaasta tulkinnasta osa silmät kiinni, osa tanssien.

- Olo on hämmentävän mielenkiintoinen. Otin kruununkin mukaan, onnellinen Lämsä hihkui.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Melania Trump peruu esiintymisiään – julkaisi huomiota herättävän kuvan ilman puolisoaan

  2. 2

    Helsinkiläisen raitiovaunun kekseliäs teksti ihastutti maailmalla: ”Veikkaan varikon henkilöstön ideaksi”

  3. 3

    CNN: F/A-18 -Hornetit iskivät ilmasta – noin 150 Isis-taistelijaa kuoli

  4. 4

    Tätä et taatusti tiennyt kaupan paperipusseista – vinkki, joka saa sinut muuttamaan tapasi

  5. 5

    16-vuotias urheilijatyttö heräsi raiskaukseen: ”Mitä helvettiä sä teet?” – viinaa tarjonnut Suomen mestari ei lopettanut

  6. 6

    Vaasan lentokentälle aamukolmelta saapunut lapsiperhe sai tunnelmaa latistaneen viestin – TUI:n lento Kap Verdelle 8 tuntia myöhässä

  7. 7

    Ministeriö esittää: Valtakunnansyyttäjä Matti Nissinen erotettava

  8. 8

    Kiinteistövälittäjä Jethro Rostedt, 41, aikoo jäädä 3 vuoden sisällä eläkkeelle: ”Lyön pillit pussiin ja poistun takavasemmalle”

  9. 9

    Kellojen keräilijä huijattiin huoltoasemalle – sillä aikaa varkaat iskivät arvokokoelmaan ja veivät 200 kelloa

  10. 10

    Valitsetko 100 euroa heti vai 150 euroa myöhemmin? Tutkijat selvittivät, miten se liittyy älykkyyteen

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Tätä et taatusti tiennyt kaupan paperipusseista – vinkki, joka saa sinut muuttamaan tapasi

  2. 2

    Työpaikkasuhteen seurauksena syntynyt Mirva etsii isäänsä tv-ruudussa – juontajan epäilykset heräsivät, kun miestä ei millään löydy

  3. 3

    16-vuotias urheilijatyttö heräsi raiskaukseen: ”Mitä helvettiä sä teet?” – viinaa tarjonnut Suomen mestari ei lopettanut

  4. 4

    Syyttäjä: Madsen kidutti Kim Wallin kuoliaaksi sukellusveneessä

  5. 5

    Näin Haaviston ja Niinistön ennennäkemätön vääntö eteni sanasta sanaan: ”Täydellisen tahallinen väärennös. Älä hyvä Pekka väärentele puheitani”

  6. 6

    Alaskan rannikolla erittäin voimakas maanjäristys: ”Vaarallinen tsunami on mahdollinen tai jo tapahtumassa”

  7. 7

    Kikka, jolla Vivi elvytti rohtuneet huulensa, kun mikään huulirasva ei enää auttanut – aikaa meni kaksi sekuntia

  8. 8

    Melania Trump peruu esiintymisiään – julkaisi huomiota herättävän kuvan ilman puolisoaan

  9. 9

    Miksi Jesse Puljujärvi pitää kieltään suunsa ulkopuolella pelatessaan? Suomalaisen selitys aiheutti naurunremakan

  10. 10

    Tähän tilanteeseen kultaleijona Eetu Sopasen, 21, ura loppui yllättäen – ”En missään nimessä osannut aavistaakaan”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Perheenisä Matti tienaa yli 100 000 € vuodessa, mutta rahat eivät meinaa riittää elämiseen – paljastaa nyt, mihin kovatuloisen rahat menevät

  2. 2

    Radiojuontajaa odotti pankkiautomaatilla muhkea yllätys – edellisen asiakkaan kuitti löi ällikällä

  3. 3

    Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

  4. 4

    Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

  5. 5

    Työpaikkasuhteen seurauksena syntynyt Mirva etsii isäänsä tv-ruudussa – juontajan epäilykset heräsivät, kun miestä ei millään löydy

  6. 6

    Puoliso joutui potkaisemaan alaikäistä tyttöä nuollutta viiden lapsen isää

  7. 7

    Näin Jari Sillanpää kertoi poliisille huumeiden käytöstä – lue kuulustelu sanasta sanaan: ”Nautin polttamalla amfetamiinia”

  8. 8

    Ylen juontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

  9. 9

    Nelihenkinen perhe löytyi kuolleena Ruotsissa – vanhempien allekirjoittama kirje paljasti järkyttävän motiivin

  10. 10

    Turkulainen Petteri kuvasi huoltomiehen hulvattoman asennusmokan – some ratkesi nauruun: ”Urakkahomma varmaan painanut päälle”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Melania Trump peruu esiintymisiään – julkaisi huomiota herättävän kuvan ilman puolisoaan

  2. 2

    Helsinkiläisen raitiovaunun kekseliäs teksti ihastutti maailmalla: ”Veikkaan varikon henkilöstön ideaksi”

  3. 3

    CNN: F/A-18 -Hornetit iskivät ilmasta – noin 150 Isis-taistelijaa kuoli

  4. 4

    Tätä et taatusti tiennyt kaupan paperipusseista – vinkki, joka saa sinut muuttamaan tapasi

  5. 5

    16-vuotias urheilijatyttö heräsi raiskaukseen: ”Mitä helvettiä sä teet?” – viinaa tarjonnut Suomen mestari ei lopettanut

  6. Näytä lisää