Lempi

Viihde

Madonna haluaa filmata Casablancan - Irakissa

Julkaistu:

Madonnan saavutukset musiikkimaailmassa ovat kiistattomat, mutta tähden elokuvaura ei ole ottanut tuulta alleen. Nainen ei ole kuitenkaan antanut periksi - hän haluaa olla mukana Casablanca-elokuvan uudessa versiossa, jonka tuotantoprosessi on jo vauhdissa.

Lähde eräällä Hollywood-studiolla, kertoo että elokuussa 50 vuotta täyttävä pop-tähti on lähestynyt tahoa aiheeseen liittyen.

- Hän on yhä varsin päättäväinen sen suhteen, että haluaa lyödä läpi myös elokuvamaailmassa, lähde kertoo Daily Mailille.

- Madonna ja tämän edustajat ovat olleet mukana "kalastelemassa" tämän projektin tiimoilla. Vastaanotto on ollut vähintään laimea. Kukaan ei käsitä, miksi hän haluaa olla mukana tämän useiden mielestä maailman kaikkien aikojen parhaimman elokuvan uudelleen filmatisoinnissa.

Elokuvan käsikirjoitusta ei ole vielä tehty, mutta Madonnalla on jo suunnitelmansa sitä varten. Hän haluaisi itse näytellä Ilsa Lundin pääroolin. Eikä siinä vielä kaikki. Hänen mukaansa paras kuvauspaikka olisi Irak.

- ...Madonnan mielestä tarina voisi asettua moderniin sotaympäristöön kuten vaikkapa Irakiin, Daily Mailin nimetön lähde paljastaa.

Humphrey Bogartin tähdittämä romanttinen klassikkoelokuva Casablanca valmistui vuonna 1942 ja on voittanut Oscar-palkinnon parhaasta ohjauksesta sekä käsikirjoituksesta. Se sai myös parhaan elokuvan pystin.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Uusi feministinen Instagram-ilmiö leviää: naiset levittelevät haarojaan kuvissa – myös Maria Veitola osallistui

  2. 2

    Pohjois-Korea ryhtyi toimiin rajavyöhykkeellä – työläiset kaivavat ojaa ja istuttavat puita kohtaan, josta sotilas loikkasi etelään

  3. 3

    Jarno tallensi videolle harvinaisen näyn – sudet tulivat todella lähelle: ”Eivät tuntuneet häiriintyvän, vaikka pistin pääni ulos kopista ja rääkäisin”

  4. 4

    Älä ikinä sano näitä lapselle – 8 haitallista lausetta, jotka lipsahtavat suusta liian helposti

  5. 5

    Juice Leskisen kuolemasta 11 vuotta: Tampereella käynnistyi keskustelu hautakiven kunnosta – Sari-leski kertoo nyt IS.:lle mielipiteensä

  6. 6

    Sasun haarukkaan tarttui auki rullattu kondomi – opiskelijaruokalan kastikkeesta paljastui ällöttävä yllätys

  7. 7

    Matkahuollon vika nyppii yrittäjää Black Fridayna – pieni verkkokauppa teki ”radikaalin ratkaisun”

  8. 8

    Nainen ei päässyt ulos palavasta asunnosta Kauhavalla – naapuri pelasti harjanvarren avulla

  9. 9

    Tiia, 22, putosi Idolsista – he kolme kisaavat voitosta!

  10. 10

    Aamulypsyn Jaajo Linnonmaa joutui kohun keskelle – näin juontaja itse kommentoi tilannetta

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Sinkku Maria, 34, kävi lupaavilla Tinder-treffeillä – fiilis muuttui hetkessä ravintolasta lähtiessä

  2. 2

    Aamulypsyn Jaajo Linnonmaa joutui kohun keskelle – näin juontaja itse kommentoi tilannetta

  3. 3

    Janne Ahosen yllätysratkaisu: Mico-poika sai lopettaa koulun 15-vuotiaana – ”Vaimo oli aluksi hieman kriittinen”

  4. 4

    Fanit surevat tangoprinssi Dimitri Sjöbergin varhaista poismenoa – ”Ääni oli sulaa kultaa”

  5. 5

    Napakympin Marko valitsi Neiti A:n – yhteiselle matkalle lähtikin Neiti B: ”Ei tarvinnut kuunnella naputusta”

  6. 6

    Urheilijatähti väittää tulleensa raiskatuksi Helsingissä – Patrik Sjöberg raivostui asian käsittelystä: ”Kesti puoli tuntia selvittää tekijä”

  7. 7

    Juhana, 30, yllättyi: Avasi puhelimen, sisältä paljastui muuta mitä piti – huomaisitko eroa?

  8. 8

    Kuvat: Tiffany Trump, 24, kohautti lyhyellä hameella – sisarukset edustivat yhdessä harvinaisesti

  9. 9

    Poliisilta lisätietoa Juuan kuolonkolarista: ”Rekka tuli valitettavasti juuri silloin vastaan”

  10. 10

    Tangoprinssi Dimitri Sjöberg kuoli vain 37-vuotiaana – ”Hänen äänessään oli lämpöä ja kaipaus”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

  2. 2

    Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

  3. 3

    Katso, kuinka monella suomalaisella on sama sukunimi kuin sinulla

  4. 4

    Aku Hirviniemi sai keskellä yötä viestin ex-puolisoltaan Niina Lahtiselta – ”Alkaako vanha suola janottaa?”

  5. 5

    Kuvassa näkyvän pysähtyneen henkilöauton kuljettaja, soita heti poliisille

  6. 6

    Elina, 33, muutti Oulusta Italiaan ja huomasi ison eron työmoraalissa: ”Suomessa se on juuri toisin päin”

  7. 7

    10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

  8. 8

    Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

  9. 9

    Kenen Suomi-julkkiksen kanssa olet samanpituinen? Tarkista yli 150 nimen listasta

  10. 10

    Turkkilaisnaisen, 71, uskomattoman nuorekas ulkonäkö lyö ällikällä – kauneuden salaisuus kebab

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Uusi feministinen Instagram-ilmiö leviää: naiset levittelevät haarojaan kuvissa – myös Maria Veitola osallistui

  2. 2

    Pohjois-Korea ryhtyi toimiin rajavyöhykkeellä – työläiset kaivavat ojaa ja istuttavat puita kohtaan, josta sotilas loikkasi etelään

  3. 3

    Jarno tallensi videolle harvinaisen näyn – sudet tulivat todella lähelle: ”Eivät tuntuneet häiriintyvän, vaikka pistin pääni ulos kopista ja rääkäisin”

  4. 4

    Älä ikinä sano näitä lapselle – 8 haitallista lausetta, jotka lipsahtavat suusta liian helposti

  5. 5

    Juice Leskisen kuolemasta 11 vuotta: Tampereella käynnistyi keskustelu hautakiven kunnosta – Sari-leski kertoo nyt IS.:lle mielipiteensä

  6. Näytä lisää