Apocalyptica sai apua Stam1nalta

Julkaistu:

Apocalyptica päätti kaksi vuotta kestäneen Worlds Collide -kiertueen lauantaina Helsingin-konserttiin. Selloyhtye sai Hartwall-areenassa apua yllättävältä taholta, Stam1na -yhtyeen laulajalta Antti Hyyryseltä.

Hyyrynen vieraili lavalla laulamassa kahdessa Worlds Collide -albumin sinkkubiisissä.

Levytetyissä versiossa solisteina ovat amerikkalaisen Slipknot -yhtyeen Corey Taylor (I'm Not Jesus) ja kanadalaisen Three Days Grace -bändin Adam Gontier (I Don' t Care).

Kiertueella Apocalyptica on aiemminkin turvautunut ulkopuolisiin solisteihin. Viime vuoden Yhdysvaltain-keikoilla laulajana kuultiin Fuel-yhtyeen Toryn Greeniä.

Tänä vuonna bändin keulilla on karjunut Leningrad Cowboysin Tipe Johnson. Myös Sonata Arctican Tony Kakko on esiintynyt Apocalyptican kanssa.

Apocalyptican varsinainen kokoonpano, sellistit Eicca Toppinen, Paavo Lötjönen ja Perttu Kivilaakso sekä rumpali Mikko Siren osoitti, että hurja kiertue on hionut bändin soiton todella tiukkaan kuntoon.

Noin tunnin keikan ohjelmisto oli läpileikkaus bändin 13-vuotisen uran hittihetkiin. Kuultiin Metallica-tulkintoja, joiden avulla bändi onnistui tekemään läpimurron.

Pääpaino oli kuitenkin uran myöhemmissä, itse kirjoitetuissa kappaleissa. Kotimaisten vientiveljien, The Rasmuksen Lauri Ylösen ja HIMin Ville Valon kanssa levytetty Bittersweet kuultiin kuitenkin instrumentaalina, areenassa ei nähty Ylöstä eikä Valoa.