Ukrainan viisusolisti poseerasi miestenlehdessä - katso kuvat

Julkaistu:

Ukrainaa edustaa toukokuun euroviisuissa ViaGra-yhtyeen entinen laulusolisti Svetlana Loboda, joka ei kätke ulkomusiikillisia avujaan.

Lobodaa on kuvailtu Ukrainan seksikkäimmäksi laulajaksi, ja siitä on todisteena muun muassa hänen tuore poseerauksensa venäläisessä Maksim-miestenlehdessä.

Loboda, 26, esiintyy Maksimin maaliskuun numerossa useissa paljastavissa bikinikuvissa. Yhdessä kuvassa hän on jopa kokonaan ilman rihman kiertämää, ainoastaan pyyhe osittain suojanaan.

Kun Lobodalta kysyttiin Ukrainan karsintavoiton jälkeen, onko nuorten naislaulajien nykyään pakko riisua kameran edessä, hän vastasi näin:

- Päätän itse, mitä teen, milloin ja kenen kanssa.

Lobodan mukaan hänen miestenlehtikuvissaan ei ole kuitenkaan mitään pahaa, sillä lopputulos on yksinkertaisesti kaunis.

Loboda valittiin sunnuntaina Ukrainan euroviisuedustajaksi ylivoimaisella ääntenenemmistöllä, sillä sekä katsojat että asiantuntijaraati olivat hänen kannallaan.

Hän esittää Moskovan kisoissa kappaleen nimeltä Be My Valentine, joka kuulostaa ensi kuulemalta tyypilliseltä jälkineuvostoliittolaiselta iskelmältä.