Sunrise Avenue sai EU-palkinnon

Julkaistu:

Suomalaisyhtye Sunrise Avenue on saanut EU:n myöntämän Ebba-palkinnon yhtenä kymmenestä ulkomaiden levylistoilla ja kiertueilla menestyneestä eurooppalaisesta yhtyeestä ja laulajasta.

Vuonna 2004 perustetut Ebba eli European Border Breakers Awards ovat musiikkialan toimijoiden ja EU:n yhteisestä aloitteesta syntyneet palkinnot, jotka on suunnattu musiikin tekijöille, joiden on onnistunut saavuttaa yleisö oman maansa rajojen ulkopuolella.

Itse palkinnot jaetaan Cannesissa järjestettävien kansainvälisten Midem-musiikkimessujen avajaispäivänä 27. tammikuuta. Laulaja Samu Haberin luotsaamaan Sunrise Avenue on menestynyt Euroopassa kiitettävästi, bändi pokkasi hiljattain kultaa muun muassa Itävallan levymyynneistä.