Laura

Viihde

Epätoivoinen Katie Holmes: Apua

Julkaistu:

Epätoivoinen Katie Holmes soittelee raporttien mukaan ystävilleen itkuisia puheluita. Tom Cruisen ja Katien suhteen ympärillä liikkuu runsaasti huhuja, joiden mukaan Katie on lähestulkoon aviomiehensä vanki.

Hänen kerrottiin jopa joutuneen synnyttämään hiljaisuuden vallitessa skientologialahkon sääntöjen mukaan.

Tomin huhuttiin mm. määräävän, keitä ja milloin Holmes saa tavata.

Muutaman viime viikon aikana raportit Yhdysvalloissa ovat yltyneet entistä rajummiksi.

Jenkkilehtien otsikot huutavat: Inside Katie's Prison (Katien vankilassa) tai No Way Out (Ei ulospääsyä).

Katie onkin äärimmäisen stressaantunut juttujen takia. Hän on soitellut itkuisia puheluita ystävilleen ja pyytänyt heiltä apua.

- Katie on todella loukkaantunut jutuista, joiden mukaan hän ei kontrolloi elämäänsä, ystävä kertoi Grazia-lehdelle.

- Katiella on kaikki, mitä hän elämältään haluaa. Hän toivoisi vain, että ihmiset lakkaisivat supisemasta hänestä, hänen miehestään ja perheestään.

Holmes ei itse pysty kiistämään huhuja, sillä hän on sopinut miehensä kanssa, että yksityiselämää ei kommentoida.

Katien ystävät ovatkin nyt rientäneet hätiin ja vakuuttelevat kilvan medialle, että kaikki on hyvin ellei täydellisesti TomKatin perheessä.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Miss USA saapui Suomen-lomalle! Kuuluisa näyttelijäpuoliso poseeraa lumisessa Helsingissä kuin kuka tahansa turisti: ”Suomi pitää kokea”

  2. 2

    ”Punaisen koodin” myrsky raivoaa Hollannissa – videot: Auto kyljelleen kesken ajon, katto irti, myrsky heittelee ihmisiä...

  3. 3

    Epäily: Isä yritti murhata perheensä Seinäjoella – poliisi etsii miestä, joka auttoi tulipalosta selvinnyttä 3-vuotiasta takapihalla

  4. 4

    Sauli Niinistö havaitsi muutoksen Putinin asenteessa Suomen-vierailulla heinäkuussa: ”Yllätti minut aika lailla”

  5. 5

    Kaksi metsuria loukkaantui vakavasti työtapaturmassa – tapahtumasarja oli todella erikoinen

  6. 6

    Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

  7. 7

    ”Wow!” – Prinsessa Sofian lumoava leninki sai asiantuntijalta täydet pisteet: Paljasti timmin vyötärön

  8. 8

    Lapsiperhettä odotti karu yllätys -25 asteen pakkasessa – syy ikävään huijaukseen selvisi

  9. 9

    Sohvaperunoihin uutta väkeä – trukkikuskit ja kulttuuria rakastavat rouvat mukaan

  10. 10

    Virpi Sarasvuo tuli yksin Urheilugaalaan – Jari Sarasvuo toipunut leukaleikkauksesta hyvin

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

  2. 2

    Isän karmiva aavistus osui oikeaan: Päätti toimia vastoin poliisin ohjeita ja löysi poikansa viime hetkellä

  3. 3

    Kaksi lasta kuoli kolarissa Lohjalla

  4. 4

    Jaana, 40: ”Mies päätti, milloin minulla on nälkä” – 3 naista kertoo, millaista painajaista on elämä narsistin kanssa

  5. 5

    Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

  6. 6

    Lohjan kolarissa kuolleet pikkulapset olivat matkalla katsomaan hevosia – kokenut poliisi: ”Ottaa väkisinkin koville”

  7. 7

    Nämä kuvat osoittavat, miten kaukana todellisuudesta Instagram-povipommit elävät – Irc-gallerian vanhat otokset naurattavat

  8. 8

    Kiinalaispandat Lumi ja Pyry saapuivat Suomeen

  9. 9

    Miehet yrittivät repiä pankkiautomaatin S-marketin seinästä kauhakuormaajalla – tässä tulos

  10. 10

    Meksikosta löytyi henkeäsalpaava luonnonihme – valtava vedenalainen luola osoittautui aarrekammioksi

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Äiti aavisti pahaa, kun Sanna-Marin Facebook-kuva oli vaihtunut yöllä – kodista paljastui kauhein mahdollinen painajainen

  2. 2

    Tällaisia ovat vanhempien naisten seksimatkat Gambiassa – nuoret ”rantapojat” tarjoavat seuraa häkellyttävän aktiivisesti

  3. 3

    Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

  4. 4

    Autoilija ajoi ikkunat huurussa ABC-asemalle, eikä poliisi ”ollut 20 vuoden aikana nähnyt yhtä tyhmää miestä”

  5. 5

    Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

  6. 6

    Anna-Leena Härkönen ärsyyntyi Teneriffan-lennollaan rasittavasta ilmiöstä koneen vessajonossa – oletko huomannut tällaista käytöstä?

  7. 7

    Muistatko vielä hittiyhtye Kwanin Marikon? Vaihtoi täysin alaa: tältä hän näyttää nyt!

  8. 8

    Hugh Hefnerin leski Crystal, 31, palasi julkisuuteen täysin muuttuneena – povipommityyli on nyt historiaa: elelee elatusmaksuilla

  9. 9

    Palkittu muusikko kävi käsiksi ja roikkui juontajan rinnuksissa – haukkui gaalassa Ylen, helsinkiläiset ja Lilli Paasikiven

  10. 10

    37-vuotiaan laulajan vartalo muuttui kuin yhdessä yössä – otti vatsaansa proteiinipistoksia: Laihtui 12 kiloa saman tien

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Miss USA saapui Suomen-lomalle! Kuuluisa näyttelijäpuoliso poseeraa lumisessa Helsingissä kuin kuka tahansa turisti: ”Suomi pitää kokea”

  2. 2

    ”Punaisen koodin” myrsky raivoaa Hollannissa – videot: Auto kyljelleen kesken ajon, katto irti, myrsky heittelee ihmisiä...

  3. 3

    Epäily: Isä yritti murhata perheensä Seinäjoella – poliisi etsii miestä, joka auttoi tulipalosta selvinnyttä 3-vuotiasta takapihalla

  4. 4

    Sauli Niinistö havaitsi muutoksen Putinin asenteessa Suomen-vierailulla heinäkuussa: ”Yllätti minut aika lailla”

  5. 5

    Kaksi metsuria loukkaantui vakavasti työtapaturmassa – tapahtumasarja oli todella erikoinen

  6. Näytä lisää