Visa

Viihde

Borat tuhosi Pamela Andersonin avioliiton - Kid haukkui huoraksi!

Julkaistu:

Kazakstanilainen tv-toimittaja Borat tuhosi Pamela Andersonin ja Kid Rockin kolme kuukautta kestäneen avioliiton.

Pamsun ystävät kertoivat, että Kid Rock hermostui täysin nähtyään vaimonsa esiintymisen leffassa.

Pamela esittää Boratin, eli Sacha Baron Cohenin elokuvassa itseään. Borat on pakkomielteisen ihastunut Pamelaan ja matkustaa Yhdysvaltojen halki saadakseen Baywatch-tähden vaimokseen.

Kid Rock näki elokuvan Universal Studios -yhtiön pomon Ron Meyerin kotona - ja sai raivokohtauksen.

- Hän alkoi huutaa Pamelalle ja sanoi, että tämä oli nöyryyttänyt itsensä täysin. Olet pelkkä huora, hän huusi, Pamelan ystävä kertoi Sun-lehden mukaan.

- Se oli todella noloa. Pam kuvitteli, että hän olisi suhtautunut asiaan huumorilla.

Pamela on jo muuttanut pois pariskunnan yhteisestä Malibun-kodista.

IS/ Sanna Ukkola, Lontoo

Näitä luetaan!
  1. 1

    Sometähti kärkkyi ilmaista majoitusta – hotelliomistajan raivopäinen reaktio johti käsittämättömään selkkaukseen: julkinen nolaus

  2. 2

    Yli 100 000 euroa vuodessa tienaavan Matin rahapula kummastuttaa – ”Että kehtaatkin valittaa”

  3. 3

    Poliisin ruumiskoirat tutkivat kiduttajavanhempien kodin

  4. 4

    Valkoisen talon kuva Trumpista ”työskentelemässä” nosti pilkkamyrskyn – huomio kiinnittyi työpöytään

  5. 5

    Asianajajista erotettu Heikki Lampela: Olen pettynyt

  6. 6

    Salkkarit-tähti haki avioeroa 14 vuoden liiton jälkeen – avautuu nyt syistä: ”Emme halunneet enää omistaa toisiamme”

  7. 7

    Tuhansia turvapaikanhakijoita halutaan palauttaa Suomeen muista EU-maista

  8. 8

    Mayon-tulivuori antoi vaaranmerkin: Valtava sienipilvi pimensi Auringon Filippiineillä

  9. 9

    Nämä nimimiehet tulevat Leijonia vastaan olympialaisissa – USA:n kapteeni ei ole pelannut tällä kaudella missään, teki NHL:ssä 588 pistettä

  10. 10

    18 eri firmaa rahtaa alkoholia kuninkaanlinnaan – Tanskan hovin ruokatilaukset pöyristyttävät: ”Aivan järjetöntä”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Perheenisä Matti tienaa yli 100 000 € vuodessa, mutta rahat eivät meinaa riittää elämiseen – paljastaa nyt, mihin kovatuloisen rahat menevät

  2. 2

    Valkoisen talon kuva Trumpista ”työskentelemässä” nosti pilkkamyrskyn – huomio kiinnittyi työpöytään

  3. 3

    Ähtärin pandalippujen hinta närkästyttää kansaa verkossa: ”Katson mieluummin vaikka Pandan lakupussia”

  4. 4

    Reijo Jylhän keskustelua herättänyt päätös tuli Johanna Matintalolle sokkina – ”On kurja olo, miten tässä on toimittu”

  5. 5

    Kaukopartiomies kertoo, miten uskomattomia asioita pervitiini sai aikaan rättiväsyneissä sotilaissa – ”Kaamea näky”

  6. 6

    IS-raati ruoti illan vaalitentin: ”Alkaa keittää, potuttaa, kohta räjähtää, Niinistö-vaara!”

  7. 7

    Lauri Ylösen luksustalo Sipoossa ei käy kaupaksi – laski myyntihintaa miljoonalla eurolla

  8. 8

    Naismatkustaja teki valituksen Air Asian lentoemäntien asuista Malesian hallitukselle: ”Näin hänen alushousunsa, kammottavaa”

  9. 9

    Kehonkielen asiantuntija huomasi silmiinpistävän yksityiskohdan herttuatar Catherinen ja Meghan Marklen kuvissa – onko syy selfieissä?

  10. 10

    Maria Lund vietiin ambulanssilla sairaalaan kesken teatterinäytöksen

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Radiojuontajaa odotti pankkiautomaatilla muhkea yllätys – edellisen asiakkaan kuitti löi ällikällä

  2. 2

    Perheenisä Matti tienaa yli 100 000 € vuodessa, mutta rahat eivät meinaa riittää elämiseen – paljastaa nyt, mihin kovatuloisen rahat menevät

  3. 3

    Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

  4. 4

    Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

  5. 5

    Puoliso joutui potkaisemaan alaikäistä tyttöä nuollutta viiden lapsen isää

  6. 6

    Nelihenkinen perhe löytyi kuolleena Ruotsissa – vanhempien allekirjoittama kirje paljasti järkyttävän motiivin

  7. 7

    Ylen juontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

  8. 8

    Näin Jari Sillanpää kertoi poliisille huumeiden käytöstä – lue kuulustelu sanasta sanaan: ”Nautin polttamalla amfetamiinia”

  9. 9

    Autoilija ajoi ikkunat huurussa ABC-asemalle, eikä poliisi ”ollut 20 vuoden aikana nähnyt yhtä tyhmää miestä”

  10. 10

    Isän karmiva aavistus osui oikeaan: Päätti toimia vastoin poliisin ohjeita ja löysi poikansa viime hetkellä

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Sometähti kärkkyi ilmaista majoitusta – hotelliomistajan raivopäinen reaktio johti käsittämättömään selkkaukseen: julkinen nolaus

  2. 2

    Yli 100 000 euroa vuodessa tienaavan Matin rahapula kummastuttaa – ”Että kehtaatkin valittaa”

  3. 3

    Poliisin ruumiskoirat tutkivat kiduttajavanhempien kodin

  4. 4

    Valkoisen talon kuva Trumpista ”työskentelemässä” nosti pilkkamyrskyn – huomio kiinnittyi työpöytään

  5. 5

    Asianajajista erotettu Heikki Lampela: Olen pettynyt

  6. Näytä lisää